torstai 7. elokuuta 2014

TÖISSÄ

Jälleen on palattu takaisin työelämään. Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin kuin tuo kesälomakin. Eipä silti, ihan oli kiva töihinkin palata. Ehti olla viisi viikkoa lomalla ja ilmat mitä mainioimmat, niin kyllä sitä jo töihin voi lähteä.
Kaksi viimeistä lomapäivää menivät siellä Jyväskylässä. Tuolloin sunnuntai-iltana lähdettiin puol yhdeksän maissa ajeleen Jyväskylään yhdelle huvilalle, jossa yövyttiin. Maanantai päivä meni messualueella katsellessa ja tiistai sitten kaupungilla kierrellessä. Lämmöstä ei ollut sielläkään pulaa :) Tiistai-iltana kotiuduttiin.
Aamut ovat olleet niin ihania, että oon polkaissut pyörällä töihin nyt parina päivänä ja vielä huomennakin meinasin polkea, jos ei nyt sitten satu sadekuuroa aamuksi.

Huomis iltana ois elokuun Cooper juostavana. Tämän viikon juoksut ovat vain jääneet taas vähiin, kun ei tahdo millään ehtiä :) Nyt on parina iltana "treenattu" uutta lajia minun valikoimassa eli kuulantyöntöä. Eilen työnneltiin 5 kg kuulaa ja tehtiin salitreeni päälle. Tänään kyseisen lajin tekniikkaharjoituksia. Siinä samalla muutama kierros juoksentelua urheilukentällä Ronkaalassa Haapajärvellä. Tämä uusi laji tuli ihan sattumalta minunkin ohjelmistoon, kun Tapion Eveliina-sisko sitä halusi harjoitella kesäkisoja varten. Minä tietenkin innostun siinä sivussa ja onhan kaikki aina porukalla kivempaakin. Mutta huomenna lähden tavoittelemaan Cooperissa 2800 m. Se ois mun uus enkka.

2 kommenttia:

  1. Iliman muuta enkan nyt vedät coopperissa ;) tsemppiä ja kesän voimaantumisen jälkeen on mukava aloittaa syys-arki, eiköstä juu!

    VastaaPoista
  2. No, himputti enkka tuli, mutta jäi 10 metriä tavoitteesta. Ja kun niin tosissani yritin :(

    VastaaPoista