sunnuntai 30. elokuuta 2015

VENETSIALAISTEN AIKAAN

Eilen aamulla vuoteesta noustessani laskeuduin varovasti lattialle kuulostelemaan nilkan tilannetta ja onnekseni kipua ei juurikaan siinä enää ollut. Siispä auton keula kohti Kokkolaa. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta länsituuli puhalteli melko kovasti. Venetsialaismaraton starttasi klo 11. Minä lähdin kokeilemaan jalan kestävyyttä täydelle matkalle.

Reitti juostiin neljänä 10,55 km lenkkinä ja kierrokselle mahtui kyllä melkoisesti ylämäkeäkin. Useita alikulkutunneleita ja niiden jälkeen aina lyhyt, mutta melko jyrkkä nousu. Kierroksen kaksi viimeistä kilometriä sisälsi myös nousua melkoisesti. Reitin pitkä suora oli onneksi sivumyötäistä, vastatuuli iski pahimmin kierroksen ylämäkiosuudella. Alku lähti minulta reippaasti liikkeelle ja samoin meni toinen kierroskin. Menohaluja tuntui olevan mulla kovastikin ja jouduin ihan tietoisesti ottamaan vähän vauhteja pois, kun iski pelko etten jaksa loppuun asti. Nimittäin eka kierroksen jälkeen huomasin, että puolikasta juoksevan "kilpasiskoni" Ellin selkä ei ollut kovinkaan kaukana ja se vain tuntui koko ajan lähestyvän. Jäitä hattuun ja järki käteen ajattelin. Liekö vauhdin pudotus toiminut ollenkaan sillä puolikkaan ajaksi tuli kutakuinkin 1.44.

Kolmas kierros lähti vielä ihan hyvin liikkeelle, mutta sitten sen loppupuolella matkan teko alkoi käydä hankalaksi. Ensimmäiset merkit pohkeiden krampeista tulivat noin 12 km ennen maalia. Ja niihin ylämäkiin ne vaan pahenivat. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä ja geelejä tankatessa jouduin ottamaan ensimmäiset kävely askeleet. Siinä mietein, että nyt taitaa tulla raskas kierros ja yhtään en ollut siinä asiassa väärässä. 10 km matkalle sain aikaa kulumaan noin tunnin verran. Juoksu muuttui kokoajan hankalammaksi, sillä pohkeet alkoivat olla jatkuvassa jännitystilassa ja kivikovat. Yhtään ei pystynyt vauhtia lisäämään, kun heti tuntu et juoksu loppuu siihen ja puukko on työnnettynä pohkeeseen. Ylämäet ja tasamaat piti koittaa mennä nilkka melko neutraalissa asennossa ja välttää varvastyöntöä. Alamäissä ei pystynyt myöskään vauhtia lisäämään, puhumattakaan mistään rennosta rullauksesta, kun sillon alkoi vielä lisäksi krampata varpaita. Muutaman kerran jouduin äkisti pysähtymään, kun oikein pohkeesta kiskaisi. Eipä siinä ollut muuta tehtävissä kuin pysähtyä hieromaan pohjetta ja venyttelemään. Molemmat pohkeet olivat samassa jamassa. Noin 5 km ennen maalia tilanne oli niin kamala, että keskeyttäminen oli ihan hiuskarvan varassa. Jos huoltajani ois ollu siinä kohdalla, kun se kramppi iski niin peli ois ollut selvä heti. Tai jos mulla ois ollu puhelin, oisin itku kurkussa soittanut hänet hakemaan. Mut eipä onneksi ollut, niin  kyynel silmäkulmassa matka jatkui. Ja sitten kun rakas huoltajani parin kilometrin jälkeen oli kohdallani ja antoi viimeiset juomat ja eväät loppumatkalle, ei enää ollut mulla muuta päämäärää kuin maalin vaikka väkisin.
Kahdelle viimeiselle kilsalle tuli pyörällä tsemppariksi Pete, mieheni vävy.
Hyvin tsemppaskin. Viimeisellä kilsalla hän sanoi, että; "Enää tuo yks nousu ja sitten on tasasta maaliin". Minä siihen vaikeroin että; " onhan siinä vielä se alikulun mäkiki" Siihen hän: " SITÄ EI LASKETA". Ja maalinkin hän näki puiden lomitse häämöttävän jo ainakin puoli kilometriä ennen.
Ja tulihan se sieltä lopulta. Maaliin poukkoilin jäykin jaloin ja sain loppuajaksi 3.39.02.

Olipas se oikea tuskien taival. Jalat ovat nin kipeät, kuin ois juossut ekan maratonin huonosti harjoitelleena. Kramppien syitä oon miettinyt. Oisko ollut alkuvauhti niin kovaa mun jaloille, että saivat shokin vai eikö suolat ym. imeytyneet. Vääränlaista harjoittelua? Pitkä tauko tässä alla juoksematta, kun tuota nilkkaa säästelin? Lihasepätasapaino? Pitää vielä puntaroida asioita. Ja miettiä, että täytyykö vielä yksi kokonainen käydä yrittämässä tälle vuodelle. On se kumma, ku aina joku paikka pettää. Nyt ois energiat riittäny ja hengitys pelittäny, mutta jalat sano yhteistyösopimuksen irti. Tällaistahan tämä on ja jossittelut on turhia. Tää vaan on niin kivaa kuitenkin. Vaikka välillä tuolla matkan varrella märyä vääntää ja ajattelee, että kyllä sitä on hullu ku tästä vielä vapaehtosesti maksaakin.
Oonkin aatellu, että maratonjuoksu ja synnytys on toisiinsa verrattavia asioita, molemmista ajattelee ettei enää ikinä siihen rääkkiin ja kohta huomaa olevansa taas lähtöviivalla :)

tiistai 25. elokuuta 2015

ODOTTELUA

Nyt on vähä niinku hankalat ajat, kun lauantaina olisi Venetsialaismaraton Kokkolassa ja mulla ois siellä tarkotus juosta täys matka. Ja kuinkas ollakkaan mun vasen nilkka kipeytyi jostain syystä eilen. Ulkokehräsen  takaa kivistää ja aluksi säikähdin, että onko akillesjänne tulehtunut. Mutta tätä vaivaa tutkiessa näyttäis, että ei ole kyse akilleksesta. Tää vaan tuli niin ku salama kirkkaalta taivaalta. Aamulla sängystä pompatessa huomasin, että kylläpäs jalkaan sattuu ja kävely on hankalaa.

Nyt oon sitä töissä kaikki tauot kylmällä hoitanut ja kotona sama peli jatkuu. Mobilat ja kylmägeeli kehissä myös. Tänään oli jalkahieronta sopivasti varattuna töiden jälkeen, joten hieroja pehmitteli pohjelihakset löysiksi ja muutoinkin nilkkaa ympäröivät lihakset eivät ainakaan nyt kiristä.

Ihmettelen, että mistä moisen vaivan sain ja eipä siihen liene muuta selitystä kuin että oisko viime viikkoinen pyöräily kipeyttänyt nilkan. Nimittäin kuljin viime viikon joka päivä pyörällä töissä ja paluumatkalla usein tuli matkaa vähän pidemmästikin. Sunnuntaina tuli sitten käytyä pyörällä Ylivieskassakin eli kilometrejä tuolloin tuli 87. Juoksulenkkejä en ole tehnyt viikolla kuin kaksi ja nämätkin molemmat jäävät siihen 5-7 km:iin. En nyt muuta selitystä keksi, ku että oisko tuo pyöräily äkikseltään rasittanut tuon nilkan. Ei auta muu kuin toivoa, että vaiva katoaa yhtä yllätten kuin tulikin. Sillä ois niin kiva päästä lauantaina juoksemaan. Pitää kuitenkin asennoitua niin, että kyllä pipi paranee lauantaihin mennessä ja juoksu odottaa juoksijaansa. Ja jos ei parane, niin löytyyhän Suomesta muitakin juoksuja vielä...

perjantai 14. elokuuta 2015

VÄHÄN JUOKSUHISTORIAA JA HARJOITTELUA

Ensimmäisen maratonini olen juossut Helsinki Cityllä 1992. Tuolloin ei vielä ollut chip-ajanottoa olemassakaan, joten kaikkille lähti kello käymään samasta pamauksesta vaikka olit kuinka kaukana lähtöviivalta hyvänsä. Oma juoksuni meni hieman alle neljän tunnin ja tuo silloinen virallinen bruttoaikani oli  4.01 ja jotain. Tuosta eteen päin ilmoitinkin itseni vuosittain Helsinki City maratonille, että tulisi paremmin lenkkeiltyä kun oli jokin tavoite. Noin menin useita vuosia eli maratoni kerran vuodessa. Välillä juoksuharjoituskilometrit jäivät jopa alle 200, mutta sisulla kuitenkin kävin maratonin juoksemassa, kun oli kerta tullut ilmottauduttua.
Varmaan alkaen joskus 2005 vuodesta sitten jo juoksin 1-3 maratonia kesässä. Ja tuo vuosi 2014 oli sitten se hulluttelu vuosi jolloin mentiin maratoni kerran kuukaudessa. Mutta kyllä minä kuitenkin olen ajatellut pysyväni tuossa 1-3 per/vuosi. Se tuntuu sopivalta määrältä.

Vuonna 2011 lokakuussa jäin vuorotteluvapaalle ja iloitsin kovasti vapaa-ajan lisääntymisestä. Olin ajatellut, että silloin voisi lisätä harjoittelua ja yrittää puolikkaalla ja maratonilla seuraavalle kesälle rikkoa omia ennätyksiä. Mutta ainahan ei mene niin kuin on suunnitellut. Heti muutaman viikon kuluttua, marraskuun alussa loukkasin vasemman polveni metsälenkillä, kun tipahdin kiven koloon. Nivelkierukka- ja nivelsidevamma, sääriluun kontuusio (luun mustelma, murtuman alku) ja sitten vielä bakerin kysta.
Nivelsiteen venähdys parani melko lailla muutamassa kuukaudessa. Bakerin kysta puhkesi. Nivelkierukka leikattiin vasta toukokuussa 2012. Samalla siellä näkyi myös sääriluun päässä rustovamma, jolle ei tehty silloin mitään. Toipuminen oli tosi hidasta ja polvi nesteili vielä elokuussa, jolloin sitä myös punktoitiin ja laitettiin kortisonia. Syyskuussa aloitin sitten pikkuhiljaa harjoittelun. Siihen asti harjoittelu oli ollut talvella perinteisen hiihtelyä laahustaen ja lähinnä tasatyöntönä mennen, kun ei kärsinyt potkua tehdä, puhumattakaan luistelusta. Kesällä pyöräilyä kankealla polvella kieputtaen, seisten ei pystynyt ajamaan ollenkaan. Vesijuoksua jonkin verran itseään pakottaen, koska vesi ei kuulu minun suosikkeihin..
Siitä se sitten käynnistyi hiljolleen. Ja mikä onnellisinta, juoksua koukku polvella alkoi kärsiä tekemään. Kävelystä polvi kipeyti välittömästi.

2013 vuoden tammikuussa juoksukilometrejä olikin jo 96. Ja luku hieman kasvoi kevättä kohti. Huhtikuussa aloitin pyöräilyn ja sainkin kilometrejä melko hyvin ajettua kesän aikana. Syksyllä tuli 2000 km täyteen. 2014 vuodelle sitten kertyikin tuota juoksupuolta tavallista enemmän noiden kuukausimaratonien ansiosta. Tuona vuonna pyöräilyä tuli noin 1000 km, juoksua ja kävelyä tuli yhteensä 1593 km. Hiihtoa ei tullut kuin viikon verran pohjoisessa, kun täällä meillä oli niin lumeton talvi. Aiemmat vuodet, ennen polven loukkaamista, olivat jääneet kävelyn ja juoksun osalta n. 1250-1400 km:iin.
Uskonkin tuon mun peruskunnon olleen melkoisen hyvä tuon 2014 vuoden ansiosta ja siksipä pystyin nyt menneenä talvena juoksemaan hieman vauhdikkaampiakin lenkkejä. Sekä lisänä juoksumatolla tapahtuneet lyhyemmät vedot lopputalvesta/alkukeväästä. Pyrkimyksenä talvella mulla oli tehdä kolme juoksulenkkiä viikossa (joka ei läheskään joka viikko onnistunut). Korvaavana harjoitteluna mulla olikin hiihto. Tykkään hiihtämisestä ja nyt viime talvena kärsein jo tuolla polvella hieman harrastaa luisteluhiihtoakin. Talven juoksumäärät todella vähäiset 20-45 km/viikko. Hiihto sitä sitten korvasi. Talven hiihtokilometrit 1000km, joka vaati tiukan loppurutistuksen.

Kesäajan viikkokilometri määrät ovat kyllä melko surkeita. Viime viikolla tuli kiitettävästi 69 km. Edellisellä viikolla 45 km, sitä aiemmalla 41 ja sitä ennen 32. Eli nuot oli mun loma-ajan viikkojen juoksumäärät. Ja noissa määrissä on mukana kaksi puolikkaan kisaakin. Tuollaisilta mun viikkomäärät nyt ovat näyttänee, kun selaan taaksepäin tuota mun harjoituspäiväkirjaa.

Toiset laskee harjoitteluun käytetyn ajan, minä yleensä lasken kilometrit. Tämä mun harjoittelu pitäis saada säännöllisemmäksi ja oikealla tavalla eteneväksi. Ja se kaikkihan ensisijaisesti lähtee omasta sitoutumisesta. Itse yritän aina tehdä jonkinlaista suunnitelmaa eteenpäin, mutta yleensä se sitten kariutuu ajan puutteeseen ja muihin yllättäviin asioihin. Ja suunnitellessa innostun laittamaan sinne liian monenlaista juttua, joita ei sitten kerta kaikkiaan ehdi kaikkien työ-ja kotiasioiden ym. menojen tiimellyksessä tehdä.

Tässä tätä sepustusta, kun eräs blogiani seuraava oli noissa viesteissä hieman kiinnostunut harjoittelumääristäni. Tännekkin päin otetaan mielellään vinkkejä harjoittelusta :)

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Z - MARATON

Eilenpä sitten käväisin juoksemassa puolimaratonin Kempeleessä. Puolikas alkoi vasta klo 13, joten ei tarvinnut ihan aikaiseen aamusta nousta aamupalalle vaan ehti ihan normaali kuvioilla liikenteeseen.
Maraton starttasi klo 11 ja sillon oli just mitä rankin vesikuuro. Ilma parani iltapäiväksi ja puolikkaalle päästiin aurinkoisissa tunnelmissa. Ilma oli suorastaan tukala, sillä olihan lämpöasteita tämän kesän lämmöiksi normaalia enemmän. Tarkkaan en edes tiedä astemääriä, mutta reippaasti yli 20 astetta kuitenkin. Hiki virtasi koko juoksun ajan, mutta sehän vain mulle passasi, ku ei oo tänä kesänä juuri saanut hikoilla, niin näitä hikilenkkejä on oikein odottanut.  Ensimmäiset kuusi kilometriä oli kyllä tosi raskasta juoksu. Seitsemäs  kilometri meni jo vähän kevyemmin, mutta loppujen lopuksi koko matkan ajan tuntui jalat melkoisen pökkelöiltä. Liekö syynä tuohon viikko sitten juostu puolikas vaiko edellispäivän hyötyliikuntana tehty muutaman tunnin "puutarhakyykkimiset". No, joka tapauksessa jalat taitaisivat kaivata hierontaa. Kympin väliajaksi joku huuteli mulle 46.18 ja vilkaisu omaan kelloon osoitti sen todeksi. Matka jatkui tasasen tappavaan tahtiin ja alkoihan se maalikin sieltä häämöttää. Mutta pahus, olivat tehneet reittiin muutoksen sen jälkeen kun viimeksi olen Kempeleessä juossut. Ennen pääsi suoraan Zimmarin eteen maaliin siihen loivaan ylämäkeen, mutta nyt piti kierää koko rakennus teitä pitkin ja palata sitten pätkä vielä takaisin ja maali oli sitten siellä pihalla. Tuntui siltä kuin olisi sakkokierroksen vielä joutunut juoksemaan, kun jo niin luulin olevani maalissa. Loppuajaksi tuli 1.37.50. Elikkäs melkoisen tasainen juoksu kaiken kaikkiaan kympin väliaikaan peilaten. Sijoitus N50 sarjan ykkönen. Palkintona hieno pokaali ja vaaleanpunainen ruusu :)
Tänään viimeisenä lomapäivänäni tuo sääkin näyttää ihanan kesäiseltä. Aurinko paistaa ja mittari lupailee hellelukemia, joten nyt pitänee lähteä ulkoilemaan joko pyörän selkään tai palauttavalle sauvakävelylle. Ja lenkin päälle nautiskennella päiväkahvit terassilla, kun kerrankin siellä tarkenee. Illalla oiskin sitten lenkkiseuraa tarjolla yhteislenkin merkeissä. Tämä päivä pitää elää talteen...

sunnuntai 2. elokuuta 2015

TAPAHTUMIA LOMALTA

Vielä on kesälomaa jäljellä viikko, mutta paljon on ehtinyt jo loman aikana tapahtuakkin. Viime viikolla käytiin Kipinän naisten kanssa Haapajärvellä Kärsimyspolulla, tuolla harjumaisemissa jonne Mika Myllylä aikoinaan tämän polun tamppasi. Siellä hän vuodatti lukemattomia hikipisaroita sauvoen tuota harjua ylös alas. Hikihän siellä tuli meillekkin välittömästi ja laitanpa tähän kuvia todistukseksi siitä, että ei siellä laiskoteltu (mitä nyt kuvaaja välillä)

Leilan johdolla.
Kuvaaja ei perässä pysy.
Yrittää kuitenkin.
Kyllä minä tulen
Sinne katoavat naiset metsän siimekseen.
Hilkka painaa viimeistä nousua. 
Sitten käväistiin ystävän kanssa pikku reissu Tampereella. Sattui oikein sopivat lomasäät siihen saumaan ja siksipä meidän loma olikin oikein onnistunut. Pispalan harjut tuli kierrettyä ja Pyynikki kateltua. Tampere vei meidän sydämet.


Sydämensä menettänyt.
Ja eilen olikin Kuusaan maraton, jossa meikäläinen juoksi puolikkaan. Ja niin tyypillisesti tälle kesälle nuot juoksut on olleet lähes aina sateisia. Joten eihän se ilma tehnyt nytkään poikkeusta vaan vettä tuli kuin Esterin.....
Hetkeä ennen lähtöä oli vielä satamatonta, mutta jo lähtövaatteen alla sade sitten alkoi. Ja vettähän tuli oikeinkin rankoin kuuroin. Välillä suorastaan tympi tuo ainainen sade, mutta niin se vaan tuli kuitenkin tuokin kisa taputeltua. Ja ajaksi sainkin uuden oman enkan. Ei tokikaan mitään roimia parannuksia :) Vaivaiset 15 sekuntia, joten loppuaika oli 1.36.30.
Suunitelmissa nyt kevennettyä harjoittelua ja vielä lomailua lisää, niin josko sitä sitten ensi lauantaina kokeilisi Kempeleessä uutta puolikasta.