perjantai 7. syyskuuta 2018

SYKSYÄ KOHTI MENNÄÄN

Tälle viikonlopulle on luvattu viimeiset oikein lämpimät päivät ja sitten alkaisi kylmempää jaksoa pukkaamaan. Onhan ollut kyllä niin huiput ilmat, että ei paremmista väliä. Yötkin tosi lämpöisiä, lukuun ottamatta muutamaa viileämpää yötä toissa viikolla.
Haastoin itseni elokuussa Sm-maratonin jälkeen sellaiseen hullutukseen kuin, että 100 yötä ulkona vuoden aikana. Harmittelin sitä, etten keksinyt tuota alkaa jo aiemmin toteuttamaan. Kesähän olisi ollut mitä mainiointa aikaa ulkona nukkumiseen. Toki nyt ei ole ollut kyllä ainuttakaan itikkaa yhtenäkään yönä ja kuitenki öitä ulkona on kertynyt jo yli 30. Makoisat unet on ollu, kun pieni tuulen vire kasvoja hipoo ja vähän on raikkaampaa.
Iltaisin vain peitto ja tyyny kainaloon ja tuohon terassille katoksen alle, ettei sade haittaa, jos sattuu sellainen yöllä tulemaan. Makuupussiin asti ei ole vielä tarvinnut mennä ja ilman pipoakin on pärjännyt. Toki piti muuttaa lattiatasosta korkeammalle, kun kissa alkoi eräänä yönä kantamaan emännällekkin evästä. Huolehtivainen kisu tuo meidän Liinukka :)
Pitää katella, miten pitkään haluttaa nyt syksyllä nukkua ulkona ja jatkaa sitten keväällä loput. Mutta oon kyllä paljon pirteämpi aamulla ja kellolla torkuttaminen on jäänyt pois. Toivotaan, että kylmän sietokin hieman paranisi. Tiedä häntä, mutta ainahan voi yrittää.

Muuten oon nyt vietellyt ihan leppoisaa lepokautta urheilun puolella. Sm-maratonilla sen verran jalkaa kramppasi, että tuntui vielä pari viikkoa melko ilkeästi lenkille yritellessä takareidessä pistosta, joten suosiolla oon tauottanut juoksutreenit. Sauvakävelyä ja suolenkkiä maltillisesti ja harvakseltaan oon tehnyt sekä lempeää venyttelyä, eipä juuri muuta. Antaa ajan parannella vaivat ja sitten taas voi aloitella uutta harjoittelukautta.
Suomi-Ruotsi maaottelussa tuli käytä tsemppaamassa Suomen miehet voittoon. Olihan se makoisa voitto, kun vasta viimeinen laji ratkaisi. Ääni käheäksi piti huutaa. Onneksi tuo on nyt jo palautunut :)

torstai 9. elokuuta 2018

SM-MARATON 2018 FIILIKSET

Todellakin huippu fiilis lauantaina juostun maratonin johdosta jatkuu aina vaan.... Tunne, jonka tuo juoksu sai aikaiseksi, on kuin jalat ei juurikaan maata koskettaisi. Juoksu kääntyi minun voitoksi ja kultamitali kaulassa sain sieltä kotiin tulla. Kerrataanpa tuo lauantaipäivä vielä täälläkin.

Suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen lähdin ajelemaan Kempelettä koti hieman ennen klo seitsemää. Ja niin väsytti koko matkan, että jouduin pysähtymään kolme kertaa tuolla välillä oikomaan itseäni ja haukkaamaan raitista ilmaa jotta en olisi nukahtanut rattiin. Voi sitä haukotusten määrää ja mieteinkin, että miten tässä nyt jaksaa juosta, kun ei jaksa edes ajaa. Hieman huolestutti moinen.

Lähtö tapahtui klo 10 ja sää oli mitä mainioin minun kannalta. Aurinko paistoi ja vähän tuuleskenteli, olisiko asteita ollut reipas 20. Joidenkin mielestä oli jopa liian tukalaa. Toki siellä välillä oli kuumia pätkiäkin, mutta ei se minua haitannut.
Koetin muistaa aloittaa riittävän rauhallisesti, etten liian kovaan alkuun sortuisi. Noin 5.12 min/km alkuvauhdeilla menin. Sain jossain 10 km tietämillä yhden oman sarjalaisen kiinni. Rinnalla juostessa hän tuumasi, että on täällä kovia 55 vuotiaita naisia kun jo toinen menee hänen ohi.
Tuosta tiesin, että ainakin yksi minun sarjalainen on edelläni. Kaikkiaanhan meitä oli sarjassani neljä juoksijaa. Mutta, kun minulla ei ollut ketään huoltajaa mukana, joka olisi tilanteesta kertonut, niin en tiennyt oliko edelläni vielä kaksi vaiko yksi oman sarjalainen. Eikä tuo tilanne selvinnyt kuulutuksistakaan toiselle kierrokselle lähdettäessä. Vauhti hieman kasvoi tuon ohituksen tehtyäni ja välillä taisi muutama kilometri mennä jopa alle 5 minuutin. Puolimatkan aikani oli 1.48.??

Pikku hiljaa aloin saavuttamaan muutamia naisia ja pian huomasin, että jonkun selässä on merkintä N55. Ahaa, siinähän taitaa mennä mun kilpakumppani Kipinä maratonin puolikkaalta. Tuolloin hänet pystyin voittamaan muutamalla minuutilla, mutta nyt onkin toinen kisa.
Niin saavutin hänet ja pääsin rinnalle, jolloin hän vilkaisi sivulle todetakseen minut omaan sarjaansa kuuluvaksi ja samalla kiihdytti sen verran vauhtia, että juoksi minun eteen. Vaihdoin puolta ja yritin toiselta puolelta ohitse, jolloin hän teki selkeän rytmin muutoksen ja karisti minut kannoiltaan. Itse jatkoin omaa vauhtiani ja tuota eroa tuli varmaan 20-30 metriä.
Varmaan noin 1,5 km juostiin, jolloin olin saanut hänet uudelleen kiinni. Tulin rinnalle ja samalla hän teki taas rytmin muutoksen minut havaittuaan. Niin tuli meille jälleen eroa. Nyt enää 15-20 metriä. Jatkoin edelleen omaa vauhtiani ja ajattelin, että tuohon en lähde mukaan, koska tuohan se voimia kuluttaa jos jokin, tuo tuollainen spurttailu.
Noin kilometrin aikana sain hänet jälleen kiinni ja pääsin rinnalle. Sama toistui, mutta nyt eroa ei tullut enää kuin vajaa 10 metriä.
Itsekseni siinä mietein, että jos tuon naisen kanssa joudun loppukiriin, niin eihän mulla ole mitään saumoja. Multa ei taatusti irtoa lopussa minkäänlaista kiriä ja toisella rytmin muutos on noin helppoa. Mutta sitten myös ajattelin, että rassaa se tuota naista sekin, että käyn aina siinä rinnalla ja kuitenkin  siellä vielä painaa sekin, että viime kisassa minä vein voiton. Ja tuosta ajatuksesta taisin itsellekin saada uskon vahvistusta.
Matkaa maaliin oli enää noin 9 km, kun tulin neljännen kerran hänen rinnalleen. Siinä hän vilkaisi sivulleen ja sanoi, että pitäsköhän hänen nyt antaa periksi. Minä kannustin häntä sanomalla, että : Älä anna periksi, matkaa on enää alle kymppi" Tähän hän: "No, katotaan tuleeko hän vielä täältä." Ja minä: "Tuut, tuut sinä vielä." Sopivasti tuli alikulkutunnelin lasku, jossa varmaan sain häneen ihan pienen eron aikaiseksi. Vaikkakin alkoi jo tuntua, että minulle vahvaa juoksemista ei enää ollut nuo alamäetkään. Kaikkinensa reittihän oli tasainen. Vaihtelua toivat juurikin nuot alikulkutunnelit.

Matkaa ei ollut enää kuin vajaa 7 km, kun eka kerran alkoi jalkakrampit vaivata. Oikean jalan takareisi alkoi ensin oikutteleen ja kohta vasemman jalan pohje. Vauhti tipahti välillä jopa 5,35 min/km. Viimeiset 4 km olikin täyttä sinnittelyä merisuolarakeet suussa juosten. Kokoajan noilla kilometreillä  mietein, että joko kohta se nainen tulee sieltä ja ohittaa minut. Paljon meni puolimaratonin juoksijoita ohitse, joten takaa lähestyviä askelia kuului tuon tuostakin.
Viimeinen lenkki vielä Zimmarin taakse, siinä mutkassa piti jo katsoa taakse, että näkyykö uhkaajaa siellä tulevaksi. Ei näkynyt, joten sain sylkeä loput suolarakeet suustani ja lasketella loppumatkan minkä jaloiltani kykenin. Tuohon mutkaan oli myös tyttäreni Sanna ehtinyt minua kirittelemään. Vielä vain ei ollut tietoa olinko ekana vaiko tokana. Maalilinjan ylitettyä kuulutus ilmeisesti kertoi minun voittaneeni oman sarjani. Ja Sanna sen vielä varmisti onnittelullaan ja halauksellaan.

Voitto aika oli 3.40.26. Toiseksi sijoittui Liisa Kemppainen ajalla 3.41.41. Eli eipä paljoa hän periksi antanut. Maratonilla kuitenkin tuo 1.15 min ei paljoa ole. Jos lopussa oikein hyytyy, niin se on hetkessä ajettu kiinni. Kolmas oli Mikkelin Kilpa-Veikkojen Satu Soivanen ajalla 4.06.47.

Ikimuistoinen kisa. Ihan meinasi kyynel silmänurkkaan kotimatkalla hiipiä. Sillä tämä muistojuoksuni edesmenneelle veljelleni tuotti minulle myös sm kultaa. Paluumatkalla ei enää nukuttanut vaan siinä ajellessa muistelin Keijo veljeäni. Muistin, kuinka hän minua "juoksutti" kerrattain Rauhanpirtin juoksussa Pattijoella. Tuolloin ymmärsin, mikä ero on hölkällä ja juoksulla :). Samoin hän saattoi asettaa minulle joitakin tuloksellisia tavoitteita ja niiden saavuttamisesta oli luvassa jotain palkkiota. Mm. ensimmäiset Asicsin DS Trainer juoksukengät on minulle tuolla tavoin tulleet. Hän ei juurikaan kehuja paljon jaellut, mutta jos niitä joskus sait, niin tiesit silloin kyllä ne ansainneesi. Hieman hymyn kare huulillani ajattelin tämän päivän juoksuakin, että hän ehkä arvostaisi tuota suoritusta aika paljon, jos vielä eläisi, mutta....sanoisi kuitenkin, että etkö missään vaiheessa olisi pystynyt tuota 27 sekuntia ottaan pois, kun olisihan se paljon paremman kuuloista kun  aika olisi 3.39.59.

Alla kuvia palkintojen jaosta :)

Henkilön Lakeuden Kipinä kuva.

Henkilön Lakeuden Kipinä kuva.


Henkilön Lakeuden Kipinä kuva.

perjantai 3. elokuuta 2018

SM-MARATON LÄHESTYY

Todellakin se lähestyy tuo Aikuisurheiluliiton Sm-maraton. Nimittäin huomenna sitä pitäisi olla juoksmassa jo aamulla klo 10. Tällä kertaa se juostaan niinkin lähellä kuin Kempeleessä. Hieman tuo säätila arveluttaa, kun nytkin on koko päivän ukkostanut säännöllisin väliajoin. Parasta aikaa vettä tulee kuin saavista kaatamalla ja jytisee. Sääennusteet lupaili aamuksi sinne sadetta ja pilvistä päiväksi sekä kovanlaista tuulta, 5-6m/s. No, sen näkee sitte huomenna.
Aamusta pitää olla jo liikkeellä, kun tästä menee melkein se parisen tuntia ajella Kempeleeseen ja aamurutiinitkin pitäis ennen sitä hoidella. Osallistumisen varmistus on viimeistään tuntia ennen lähtöä tehtävä.

Sen verran olen tuolla Z-maratonin sivuilla käynyt, että olen osallistujaluettelon sieltä poiminut. Naiset 55 sm-sarjassa on vain neljä osllistujaa, joten yksi tippuu mitalisijojen ulkopuolelle. Odotettavissa kovaa seuraa, sillä ainakin yksi osallistuja on ollut kerrattain sm-pronssilla minun ollessa vasta kuudes. Ja yksi juoksijatar oli minun kanssa tänä kesänä Kipinä maratonin puolikkaalla sijoittuen minun jälkeeni toiseksi. Mielenkiintoista....

Tästä juoksusta tulee muistojuoksuni rakkaalle isolle veljelleni Keijolle, joka juoksi 24.9.2005 Ylivieskassa M50-sarjan SM kultaa ajalla 2:51:44. Hän oli tuolloin 54-vuotias.
Yritin netistä etsiä noita tuloksia, mutta en niitä mistään löytänyt. Tilastopajan sivuillakaan ei tuolta vuodelta ollut Kärkimaratonin tuloksia, jossa yhteydessä tuo sm kisa silloin juostiin. Tilastopajasta löytyi kuitenkin urheilijahaulla tuo tulos. Uskoisin kuitenkin lehtileikkeen tuloksineen löytyvän veljeni leikekansioista, kunhan niitä ehdin selailemaan. Eli veljeni oli tuolloin viimeistä vuotta 50-vuotiaiden sarjassa. Itse kisaan nyt ensimmäistä vuotta 55-vuotiaissa. Joten  senkin vuoksi teen tästä juoksusta muistojuoksun hänelle, koska sm-juoksuista kyse ja ikämmekin melkein täsmää. Uskonpa veljeni tuolta pilven reunalta juoksua seuraavan.
Kirjoittelen sitten, miten juoksusta selvisin.

 
   

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

LIIKKUEN VIIKONLOPPU VIETETTY

Pistetäänpä välillä taasen vähän rapsaa tännekin.
Kulunut viikonloppu meni paljolti liikunnan ja juoksentelun merkeissä. Säät ovat olleet tosi helteisiä jo näin toukokuussa ja yli 20 asteen lämpöjä on mittailtu tosi monena päivänä, hellerajoja rikottu ja silleen. Mutta nyt loppuviikosta sää jo hieman viileni, kun tuuli kääntyi pohjoiselle ja lämpötila laski tuonne 16 asteeseen. Välillä oli tosi kylmän tuntoistakin noiden hellepäivien jälkeen.

Perjantaina oli Kokkola City Run ja Nivalasta lähdettäessä olin ihan varautunut juoksemaan pitkähihaisella paidalla, kun täällä oli niin kylmä tuuli. Onneksi Kokkolassa tuuli oli jo hieman tyyntynyt ja uskaltauduin matkaan lyhythihaisella. Yhtään ei kyllä ois saanu viileämpää olla tuolle paidalle. Juoksumatkana oli puolikas ja juoksuhan kulki alusta alkaen ihan mukavasti. Toki toisella kiekalla alkoi jo jaloissa painaa, mutta vauhti ei kuitenkaan paljoa laskenut. Vastatuuli osuuden loppupuolella tuli pari vähän heikompaa kilometriä. Mutta kun tuuli kääntyi loppumatkaksi selän taakse, niin loppu tuli suhteellisen hyvin. Koskaan aiemmin en KCR:lla ole yltänyt palkinnoille, mutta nyt sekin päivä koitti. Olin naisten sarjan kolmonen ajalla 1.39.22. Reitti ei kylläkään ollut virallisesti mitattu, joten en sen tarkkaa mittaa tiedä että jäikö alimittaiseksi. Oma mittari näytti 21,280. Että tiedäppä tuota, mutta ehkä ei paljon oikeasta heitä. Kaksi ensimmäistä juoksijaa oli ihan omaa luokkaansa, nuoria ja nopeita meikäläiseen verraten. Voittaja olisi pärjännyt miestenkin sarjassa hyvin.

Lauantai päivä menikin sitten pitkään nukkuessa ja palautellessa. Mitä nyt sitten iltapäivällä innostuin pihahommia tekemään ja ennen saunaa kevyesti kuntosalilla treenaileen.

Sunnuntaina oli vielä mahdollisuus tehdä viimeinen pitkä lenkki ennen Tukholman maratonia. Joten hyppäsin aamulla aikaiseen vuoteesta ylös ja aamukahvelle. Vähän ennen kahdeksaa kipusin pyörän selkään ja polkaisin keskustaan tyttären asunolle, jonne matkaa tuli reipas 14 km. Siinä sitten vaihdoin juoksukamppeet päälle ja kävin juoksemassa ensin vähän alle omia kilometrejä ja sitten yhteislenkin ja lopuksi vielä muutama kilometri omaa juoksua. Matkaa ehti tulla 22 km ennen kuin piti jo kiiruhtaa takaisisin tytön asunnolle. Taas pikaiseen pyöräilyvaatteet päälle ja juotavaa sekä rahkapurkki naamariin ja S-market kuntoajoon kipin kapin. Just tuohon lähtöön ehdin. Yhden tuttavan kanssa rauhallisesti pyöräiltiin reitti Pidisjärven ympäri, josta kertyi matkaa jotain 23 km. Siitä sitten pyöräilin vielä tytön asunnon kautta kotiin. Pyöräilykilometrejä tuli kaikkiaan 52 km. Ai, että maistui päiväkahvit ja -nokoset hyville tuon reissun jälkeen.
Mutta ei siinä malttanut kauan päikkäreitä nukkua, kun miesväki lähti tuohon urheilukentälle heitteleen pesäpalloa ja treenaan lyöntejä ja huutelivat minua mukaan. Pistinpä urheilukuteet päälle ja otin vielä kuulan ja keihään mukaan ja menin heille kaveriksi.
Mahtaa olla huomenna heittokäsi kipeä ja kyljet myös noista kaikenlaisista heittolajeista. Vaikka piti kyllä hieman itseä toppuutella, kun tahtoo aina innostua liikaa ekalla kerralla.
Loppuilta treenattiin sitten vieraitten kanssa aivonystyröitä pelaamalla Rummicuppia.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

PIDISJÄRVEN YMPÄRIJUOKSU

Tänään oli heti aamusta jo aurinkoinen päivä tulossa. Olihan noita sadepäivää ja viileää keliä ollut riittämiin. Tuulista säätä vain oli luvassa. Jopa 6m/s näytti ennuste iltapäiväksi, mutta onneksi lämpimältä suunnalta. Niinpä minäkin sonnustauduin lyhythihaiseen juoksupaitaan, trikoot pidettiin vielä pitkinä 😊

Puoliltapäivin startattiin matkaan ja puolikkaan verran oli matkaa taitettavana.  Kolme kilometriä juostiin sivutuuleen ja sitten käännyttiin kovaan vastatuuleen. Tähän sainkin sopivan peesin yhdestä mies juoksijasta. Tätä kesti pari kilometriä ja sitten käännyttiin toiselle tielle. Tuuli pyöri siellä niin, että tuuli välillä sivulta ja välillä vastaan. En pysynyt äskeisen mies juoksijan kyydissä vaan pikku hiljaa hän alkoi tehdä minuun eroa.
Juoksukellon olin unohtanut kiireissäni kotiin, joten matkan teko oli ihan tuntemusten mukaan. Saatoinpa aloittaa turhankin vauhdikkaasti. Mutta loppumatka oli luvassa myötätuulta. No eihän sekään ihan niin mennyt vaan kyllä sekin oli enemmän sivutuulta. Toki välillä tuuli rehellisesti selän takaa ja sehän heti nosti jalat ihan eri liiton.

Lujille se aina ottaa nuot viimeiset kilometrit ja niin se meni tänäänkin. Kerkesi siinä jo maaliviivan odotella. Loppuajaksi sain juuri ja juuri alle 1.42. Naisten kiertopalkinto matkasi tuolla ajalla meille vuodeksi. Aikaero seuraaviin naisiin oli reilu, joten juoksun aikana ei tarvinnut takaa tulevia jännittää. Oikein mukava juoksu. Juoksun päälle metiin pizzalle. Ja kotiin päästyä kävin tyttären kanssa palauttavan pyöräilyn 16 km. Tänään tuli siis avattua pyöräilykausikin. Ja illalla sitten oli vuorossa pihan siivousta. Siinähän se sunnuntaipäivä mennä hujahti ja pitihän sitä vielä Suomen jääkiekkomatsi illan lopuksi katsoa. Suomi rökitti Latvian.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

SAUL SM-PUOLIMARATON VIERUMÄELLÄ

Perjantai ja 13 päivä matkasimme Tapion kanssa Vierumäelle. Matkustuspäivä olikin todella aurinkoinen ja niin oli luvattu myös auringon paistetta seuraaville päiville. Matkalla näytti, että lumi hieman vähenee etelään päin mentäessä. Mutta olihan tuota vielä Lahden seudullakin ihan hyvin. Vierumäelle päästyämme majoituimme Urheiluopiston huoneistoihin ja illan päälle kävin tutustumassa seuraavan päivän juoksureittiin.
Puolikkaan reittiä oli jouduttu lyhentämään alkuperäisestä reippaan 3 km lenkistä jäisten tieosuuksien vuoksi. Nyt reitin mitta oli vain 1918m, joka tarkoitti sitä että puolikkaalla juostaisiin tasan 11 kierrosta. Illalla reittiin tutustuessa siellä oli paljon vetisiä osuuksia, koska päivällä aurinko oli kovasti lunta ja jäätä sulattanut.
Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen kävin tarkistamassa reitin ja ilman, että tietäisi miten sinne pukeutuisi. Nyt vesikohdat oli jäätyneet ja reitillä oli osittain liukasta. Ilmasta vaikutti tulevan hyvä, aurinkoinen ja tuuleton. Jee...

Aikuisurheilijoiden Sm-puolikas starttasi klo 10. Ja niin päästiin matkaan. Reitti osottautui alku epäilykseni jälkeen todella miellyttäväksi juosta. Koko matkan ajan oli porukkaa niin reitillä kuin reitin varrellakin. Matka taittui rattoisasti. Suuria korkeuserojakaan ei ollut. Pientä nousua puolimatkan tuntumassa ja loppu matka reitistä olikin loivahkoa alamäkeä. Kierrosajat tuli joka kierrokselle ja juottopiste oli heti ajanoton jälkeen. Hyvin pystyi seuraamaan tilannetta ja Tapio sai väliajat hyvin annettua. Juoksu kulki alkuun päästyä melko tasaisen tappavaan tahtiin alle 5 min kilometri vauhdilla (en niin huomannut joka kilometrille aikoja katella kun vain nautein juoksusta)
Kolmantena kuulin olevani. Kolmen kärki alkoi pikkuhiljaa erottua ja ero neljänteen kasvoi selkeästi.

Olisiko juostu melkein täyteen kuusi kierrosta, kun huomasin, että kärkikaksikko taivalsi yhdessä siinä melko lähellä minun edelläni. Pikkuhiljaa hivuttauduin heitä lähemmäksi ja kohta oltiinkin porukassa. Juoksu alkoi muutttua koko ajan raskaammaksi ja kun jäljellä oli kolme kierrosta, niin juottopaikalla juomaa ja geeliä ottaessani juoksun voittaja karkasi. Sen verran alkoivat etureidet mulla jumittaa, että välimatka vain kasvoi ja kasvoi. No, sitten juostiin perä perää me kaksi seuraavaa juoksijaa ja samalla tavalla alkoi kisan kakkoseksi sijoittunut juoksijakin minua jätättämään, kun lähdettiin viimeiselle kierrokselle. Enpä juurikaan saanut minkäänlaista vauhdin lisäystä aikaiseksi vaikka kuinka yritin. Jalkoja ei krampannut, mutta reidet vain olivat ihan tukossa ja juoksuaskel ei irronnut enää rennosti rullaten kuten tunsin alussa vielä tapahtuvan.

Sm-pronssia tuli ajalla 1.41.35 ja hopeasta jäin 28 sek sekä kultaan oli eroa 1.02 min. Kaikkinensa todella tyytyväinen päivän suoritukseeni, koska kunto oli täysi arvoitus talven hiihtämisten jäljiltä. Olisiko hiihto vielä noissa reisissä niin painanut, mutta muuten jalatkin pelasivat moitteettomasti. Pronssi maistuu makealta ja tästäpä nyt sitten tietää miten lähteä harjoittelemaan kesän koitoksiin.
Onnistumisista tulee niin juukelisti lisävirtaa, että... :)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

MAALIS, MAALIS, NÄYTTÄISIT JO MAATA

Jos ei maalis maata näytä, niin ei huhtikaan humahda. Ja tänäänkin tuota lunta tuli vaan lisää. Eipä silti, kunnon lumitalvi on paras talvi hiihtämisen kannalta. Mutta kun juoksemaankin alkaa jo haluttaa maanteille. Itse oon ollut niin huono tänä talvena lähtemään juoksemaan pakkaseen ja lumisille teille. Ei meinaa millään innostaa. ...Kesän lapsi mä oon... vaikkakin olen syntynyt talvipakkasiin.

Juoksulenkit oonkin tehnyt suurimmaksi osaksi juoksumatolla. Pari pidempää lenkkiä oon heittänyt rehellisesti ulkona ja sitten noita aamulenkkejä ennen töihin lähtöä. Aamulenkitkin ovat olleet ihan tynkälenkkejä, kun ei vaan pääse sängystä millään ylös niin aikaisin että ehtis pidemmästi käydä. Mutta ainahan se piristää päivää pienikin happihyppely, joten olen kuitenkin ollut ihan tyytyväinen itseeni. Ja varsinkin nyt, kun aamut alkavat valaistua, tuntuu tosi mukavalta aloittaa päivä reippaillen auringon noustessa.


Tänään aamulenkiltä klo 6.10


 
Eilen illalla meillä oli paikalliset puulaakihiihdot Pyssymäen maastossa. Sekajoukkueella (2 miestä + 2 naista) osallistuttiin työpaikan puolesta. Koko talven olen hiihtänyt perinteistä ja eilen sitten "haaristelin" luistelusuksilla kolmannen osuuden. Kaatumatta se onnistui ja muutenkin ihan ok hiihto, kun en menettänyt yhtään sijoitusta vaan jopa onnistuin nostamaan osuudellani yhden sijan. Lopputulos oli hopeasija. Ja kyllä on luisteluhiihto tuntunut tänään nilkoissa.
On ne vaan kivoja tapahtumia, kun niitä ei ota liian vakavasti. Vaikka meinas olla kyllä vaikeuksia saada joukkuetta kasaan, kun varsinkin naispuoliset työkamut löivät hanttiin vaikka takana heilläkin tosi monella oli huimat hiihtokilometrit tällekin talvelle. Onneksi joukosta löytyi Jaana, jolla asenne oli kohdallaan; "Hiihtovauhtia ei löydy, mutta tahtotila on kova." Juuri tuolla asenteella se onkin niin hauskaa. Ensi vuonna uudestaan!
 
Hoppee ei oo häppee :)

 

Kyllä tässä täytyis alkaa juoksenteeen pitkiä lenkkejä kerran viikossa, kun tuli laitettua ilmo Tukholman maratonille. Ja nuot viikot menee sellaista kyytiä, että yhdessä hujauksessa on kesäkuun 2 päivä, jolloin se juostaan. Mutta vietetään nyt vielä talvilomaa ja hiihdellään. Pari työpäivää ja sitten olis kaksi viikkoa lomaa Kyllä minä oon tätä jo niin odottanutkin. Jotenkin vaan tuntuu, että on loman tarpeessa, kun töissä on niin monenlaista härdelliä ollut viimeaikoina ja rauhatonta oloahan tuo on ollut myös vapaa-aikanakin.
Kävi nimittäin niin, että yritin tuossa joulukuun alkupuolella hakea vielä osa-aikaista vuoden 2018 loppuun saakka. Mutta siihen sain ylemmältä esimiestaholta kieltävän päätöksen ja osa-aikaisuutta jatkettiin vain maaliskuun loppuun saakka. No tämähän nyt sitten merkitsi sitä, että palaan Kallion leipiin täyspäiväiseksi ja Pikku Peukaloinen jää tauolle.
Vuosi on ollut kyllä todella nautittava, kun aina maanantaisin on saanut jäädä tekeen asiakastyötä kotiin. Kiitokset kaikille Pikku Peukaloisen asiakkaille ja oikein hyvää jatkoa ihan joka ikiselle. Teitte vuodestani ikimuistoisen. Mutta ei makeaa mahan täydeltä... Paluu arkeen odottaa loman jälkeen.