maanantai 6. marraskuuta 2017

MARRASKUU

Marras-sana viittaa tavalla tai toisella yleensä kuolemaan. Marraskuun suomenkielinen nimitys tulee siitä, että ruohovartiset kasvit kuolevat eli muuttuvat martaiksi. Eipä tosiaan ole synkempää nimeä tälle kuullekaan keksitty. Mutta pimeää ja synkkäähän tuolla ulkona kyllä onkin. Tänä päivänä on saanut valoja sisälläkin pitää koko päivän.
Mutta mieli on kuitenkin valoisa ja aurinkoinen, se on pääasia. Tänäänkin olen saanut hoitaa käsillä useamman ihmisen ja juosta jaloilla useamman kilometrin. Nää maanantait kotihoito-päivinä ovat loistavia. Passaavat minulle kuin nyrkki silmään. Tänäänkin puol kahden aikoihin mulla oli 1.45 tuntia varattuna vapaata asiakkaiden väliin, niin siinä ehti käydä kasin hölkytteleen ja suihkussa sekä haukata vielä välipalaakin ennen seuraavaa hoidettavaa. Pientä tihkusadetta oli, mutta muutoin loistava juoksusää. Olihan se taasen niin ihanaa päästä kesken päivän happihyppelylle.

Pyhäinpäivänä oli testikymppi. Juoksuseuraa oli toivottu, mutta yksin sain matkan taivaltaa. Tämän kauden testijuoksut juostaan nyt eri reitillä kuin mitä aiemmin on juostu. Matkahan on sama, mutta maasto ja tienpinnat poikkeavat hieman toisistaan. Nykyinen reitti kulkee Haapaperän kevyenliikenteen väylää, Rautionkujaa ja lentokenttää pitkin muodostaen 5 km renkaan, jota kaksi kertaa kiertäen tulee se 10 km. Märkää ja osittain loskaista sekä liukasta oli reitti tällä kertaa. 51.56 min meni tuolla matkalla eli sehän tekee km ajaksi noin 5.11 eli ei oo vauhti ollut päätä huimaava. tuostapa sitä on sitten vara lähteä parantelemaan. Testijuoksun päälle palauttelin kroppaa hölkytellen ja juoksin samalla viikonlopun pitkän eli kokonaismatkaksi kertyi 23 km.

Sunnuntaiaamuna ajelin Ouluun ystävän luokse ja käytiinpä siellä sitten kuuntelemassa Matti Eskon 70-vuotis konsetti. Sieltähän ne tuli vanhat tutut laulut ja monia uudempiakin kuin vettä valaen. Lämmin, hellä, pehmoinen ja Trasselijussi toi itselläkin ihan nuoruuden mieleen.
Kulttuuria on luvissa ensi viikonloppunakin, kun Iisalmeen suunnistetaan teatteriin liiton järjestämälle reissulle. Taisipa olla esityksen nimenä "Vaimoni on eri maata". Koko marraskuu on yhtä matalaa lentoa, kun sitten seuraava viikonloppu menee Tampereella käsityömessujen merkeissä ja marraskuun vimppa viikonloppu ois taasen se aika vuodesta kun on Rukan maailmancup-hiihdot.

Jospa pikkuisen tekis vielä kehonhuoltoa. Rullailis ja venyttelis. Uusin löydökseni on tuo "vihreä kaulin", jolla hyvä rullailla mm. jalkoja, varsinkin pohkeita, joita niin vaikea foamrollerilla pehmitellä..





2 kommenttia:

  1. Mukava kirjoitus. Tuli samalla tietoa tästä peruskunnon höyryisestä kuukaudesta. :) Kiitos.
    Sulla on näköjään just samanlainen rulla. On kyllä hyvä, ja just pohkeille.
    Ps. Toi testilenkki on melko paljon helpompi/nopeampi toisinpäin kierrettynä. Koklaappa jollonkin. Tokihan se kehittää paremmin, kun menee raskaitenpäin :) Niinhän tuota tulee järveäkin kierrettyä. Tuntuis aika bliisulta lasketella toistenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ite kans niin ihastunu tuhon rullaan. Ja pitääpä joskus juosta toisin päin tuo lenkki :)

      Poista