sunnuntai 10. tammikuuta 2016

PAKKASLENKKI

Pakkasta on pidellyt nyt tämän viikon niin, että en ole hiihtämässäkään käynyt. Tänään olisi varmaankin jo tarennut suksille lähteä, mutta vuorossa oli yhteislenkin vetovastuu. En tiedä, oliko pakkanen säikyttänyt lenkkeilijät vai eikö vielä oikein olla joulusta selvitty, sillä yksin sain tänään lenkin hölkytellä.
On se jännä, miten sitä meikäläinen ei näillä pakkasilla tahdo saada itseään tuonne ulos ollenkaan. Nytkin kun yksin olin juoksulle lähdössä niin heti tuntui, että olishan se tässä noin -14 asteen pakkasessa hyvä lenkki, jos saisin edes 10 km juostua. Mutta yllätys yllätys, kun siitä lämpenin sen verran ettei enää palellut kuin sormia, niin matka alkoikin maistua. Sain aikaiseksi 22 km nautittavia kilometrejä.
Ihanat talviset maisemat, huurteiset puut ja välillä pientä pakkaslunta leijaili taivaalta.  Onnistuin vielä valitsemaan sellaisen metsäisen reitin, jonne ei viimakaan pahemmin sopinut. Ai, miten nautein tuosta lenkistä.
Ja nyt vihdoinkin onnistuin tuossa reitin valinnassa nappiin. Nimittäin olen parilla viime pitkällä yrittänyt löytää sitä reittiä, mikä vie yhden metsäautotien loputtua metsän poikki Pohjojärven päästä Pahkaperälle. Mutta molemmat edelliset kerrat ovat epäonnistuneet ja olen löytänyt itseni aivan jostain muualta, kuin minne olen yrittänyt. Ekalla reissulla valitsin tien päästä metsätraktorin jäljen ja löysin itseni varmaan reilun kilometrin päästä jonkin pöllikasan viereltä. Ja toisella kerralla yritin valita vasemmalle kääntyvän tien ja siitä sitten taasen traktorin jäljen ja kappas vaan, löysin itseni jonkin pellon reunasta. Mutta nyt löytyi oikea polku ja Pohjojärven rannat alkoivat riemukseni näkyä.
 
 
 

 
 
 
 
Kylläpä oli voimaannuttava lenkki :) Ei muuta, kuin tehdään porukalla lisää tossun jälkiä :) 

2 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä! Oikso hyvä joku kilsatavoite niin ois motivaattoria lähteä hölkälle monenlaisissa keleissä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ois ideaa. Pitääpä miettiä tuotakin ja laskea resurssit ;)

      Poista