torstai 12. marraskuuta 2015

HEMMETIN PIMEETÄ

On se niin pimeää aikaa tällä hetkellä täällä Pohjanmaalla. Töistä kun lähtee kotiin päin ajelemaan, niin ei meinaa oikeaa tien haaraa edes löytää ku vettä pudottaa ja auton valot ei näytä minnekkään.
Tänä päivänä selvisin kotiin pikkusen tavallista aikaisemmin ja saman tien, ku sisälle astuin kävelin kammariin vaihtamaan lenkkikamppeet ylle. Mutta pimeähän se jo oli kun ulos astuin. Hämärää juoksentelua tuli noin 45 min kurasilla teillä. Onneksi on keksitty heijastimet ja otsalamput, joilla voipi tuota omaa näkemistä ja näkymistä lisätä. Mun vaan tarttis edelleen hankkia se oikein kunnon otsalamppu. Jospa tuon nyt tulevana viikonloppuna sais aikaiseksi käydä katselemassa.

Luntakin tässä alkaa jo pikkuhiljaa odotella satavaksi siinä määrin, että pääsis hiihtämään. Tyttäreltä tuli eilen Rovaniemeltä luminen kuva ja hiihtokutsu. Tuohon kutsuun olisi kiva kyllä vastata, mutta kun sinne tarttis useamman päivän vapaata. Ja eipä nyt tuleville viikonlopuille onnistu millään.  Menee varmaan seuraava vapaa viikonloppu tuohon joulukuun puolelle.
Kivaa on kyllä odotettavissa, kun eilen päätettiin että lähdetään Rukan maailmancuppiin. Ollaan sitä vähän arvottu, että lähdetäänkö tänä vuonna vaiko ei (ja ei oltu ensin lähdössä). Mutta eilen Tapion veli soitti, että lähdetäänkö mukaan kun heillä olis majapaikka siellä tiedossa. Ja meitähän ei tarvi juuri moiseen houkutella, joten nyt sitten ollaan lähdössä 27 pv marraskuuta kohti Kuusamoa.

Pakko laitta tuollaista talvista kuvaakin, kun niin tuota lumen tuomaa valkeutta alkaa odottelemaan.

Kuvan on ottanut yksi tuttava. Kylätalolta lähti latu sydänmaalle Murtoseen, Juurikkaan ym. sinne soille. Tällä kuvalla hän ilmoitti yhtenä talvena minulle, että latu on "ajettu", tervemenoa hiihtelemään. Ja sitähän piti heti lähteä, eihän noin kutsuvaa kuvaa voinut vastustaa :)

3 kommenttia:

  1. Juuri muistelin yks päivä, kuinka kiva reissu oli silloin teitin kanssa käydä cupissa. Ja se yks pidropeli on vielä kesken... Siellä on mun koulukamuja mittilöimässä ja kuvaamassa ylämäen wassutekniikkaa :) Pirjo

    VastaaPoista
  2. On se nyt niin pimiää, joo :/ Mulla kans kunnon otsalampun osto suunnitelmissa. Vaikka kyllähän tässä kylällä pätkittäin voi juosta valoissakin. Mutta nyt meinaan lähtiä pyöräileen, on niin mukavia pyöräilyilmoja nää lämpöiset ;) Huomenna sitten Kuulan/Reetan hyväntekeväisyystapahtumaan lenkkeilemään :)

    VastaaPoista
  3. Voi Pirjo, se pidroko jäi kesken? Tuota en muistanut, mutta sen muistan miten muakavaa meillä oli. Kyllä maistui munkkikahvit hyvälle siinä ylämäen kuppeessa:) siihen täytynee nytkin yrittää päästä kannustamaan. Oisit vaan sinnäkin hommannut itses koulun puolesta sinne.
    Ja Päivikki, mulla huomenna niin sopimaton päivä etten pääse osallistumaan sinne Kuulan tapahtumaan enkä Lassen vetämälle Kipinän polkujuoksu lenkillekään. Pitänee yrittää tehdä aamusella oma lenkki.

    VastaaPoista