maanantai 1. kesäkuuta 2015

TUKHOLMAN MARATON JUOSTU

Tänään illan suussa palailimme Tukholman maraton reissulta. Haluttiin vähän irtiottoa arjesta samalla, kun reissuun kerta lähdettiin. Mentiin jo torstai-iltana laivaan ja oltiin sitten perjantai-aamuna Tukholmassa. Hieman paremmat olisi säätilanteet voineet olla, mutta mukava reissu oli näinkin. Tukholma on mielestäni jotenkin niin ihana kesäkaupunki ja siellä on tosi mukava kiireettömästi kuljeskella ja katsella ympärille. Juoksun jälkeinen päivä saatiin vielä viettää siellä ja sitten sunnuntai-iltana mentiin taasen yöksi laivaan, joten tänä aamuna rantauduttiin jälleen Suomen kamaralle. Huomenissa alkaisi tämän mini-loman jälkeen sitten taasen työt.

Mutta itse juoksu oli lauantaina ja se onnistui täydellisesti loppuajan suhteen. Nimittäin sitä Tukholmassa viisi vuottaa sitten juoksemaani aikaa 3.36.15 lähdin tavoittelemaan ja pystyin jopa sen alitukseen eli loppuajaksi sain 3.34.39. JABA-DABA-DUU!
Sateinen ja tuulinen sää oli kokomatkan. Lämpöasteita +10 ja tuuli luokkaa 6-7 m/s. Onneksi juoksijoita siellä riitti niin ei tarvinnut yksin tuulta halkoa. Alun maltoin ottaa melko rauhallisesti tai varmaan jouduinkin ottamaan, kun oli porukkaa niin paljon edellä, ettei ohikaan kannattanut lähteä pujottelemaan. Lähtöryhmäni oli D ja siinäkin lähdin paremmin loppupuolelta. Ehkä siellä lähempänä 15 km pääsi juoksemaan melko lailla omaa juoksua vaikkakin juoksulinjat valikoitui edelleen porukan mukaan. Mutta sen jälkeen alkoi alamäessäkin pystyä juoksemaan rennosti jarruttelematta kenenkään selän takana ja mahtui ohikin tarvittaessa.
Loppuihan ne voimat sitten siellä kolmella viimeisellä kilometrillä. Sopivasti oli vielä siellä main vastatuuli ja ylämäki sekä sade painoi vastaan, niin tuntuihan ne viimeiset kilometrit meikällä raskailta. Olipa ihana kääntyä maratonportista sisään ja juosta stadionin loppusuora viimeisillä voiman rippeillä ja ehkä vähän sisullakin.
Mutta olipas sitten juoksun päälle kylmä. Maalissa kyllä laittoivat harteille alumiini/folio, mikä lie lämpöjuttu-lakanan. Tämä hieman lämmitti, mutta hampaat löi loukkua ja siitä piti sitten jonkin matkaa vielä kävellä hakemaan varustekassi. Kassista hieman kuivaa paitaa päälle, mutta eihän niitä kamppeita siinä ulkona vesisateessa tahtonut märkään ihoon saada millään puettua. No yläkroppa tuli osittain vaatetettua kuivilla, mutta alaosa sai olla. Ihan turha oli alkaa edes yrittämään kohmeisilla sormilla saada kenkiä, sukkia ja trikoita jaloista pois. Joten lämmittelypuvun housut vaan märkien päälle ja sitten kuumat kahvit, hodarit ym. pikaisesti kurkkuun ja metrolla kohti hotellia. Hotellille päästyä suoraan kuumaan suihkuun sulatteleen itseään. Melko tovin sai lämmintä vettä lasketella ennen kuin alkoi varpaiden sinerrys hävitä ja veri muutoinkin kiertää. Hemmetti, ku oli mukava kääriytyä täkin alle vielä hetkiseksi lämmitteleen. Pian taas elämä voitti ja sitten lähdettiin kruunaamaan hyvää juoksua kunnon aterialla.

Tänään kävin kotona pikku palauttavan lenkin kävelemässä pururadalla tyttären kanssa ja oikein ihmettelin, kun ei juurikaan jaloissa juoksu tuntunut kipeinä lihaksina. Toki sellaista väsymystä yleisesti ottaen, mutta jalat ei olleet "tönkkönä" niin kuin ne useimmiten maran jälkeen on mulla olleet. Nyt vaan miettimään uusia kuvioita tuleviin koitoksiin.

5 kommenttia:

  1. Upea veto! Melkoinen keli siis taas (vrt. Oulu). Onnittelut hienosta onnistumisesta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mulle on nyt sattuneet nämä sateiset ja tuuliset kisat perä perään. Seuraava olis sitten puolikas Forssan Suvi-illassa, joten toivoa sopii että siellä ois lämmin sää (tietenkin nyt tällä tuurilla tulee ukkossade, sehän on vielä kokematta) Ja minä kun niin tykkäisin auringonpaisteesta ja 24 asteen lämmöstä :)

    VastaaPoista
  3. Ei ole kyllä Forssaan ennustettu lämpöaaltoa eikä näin ollen ukkostakaan eikä muutakaan sadetta. Joten näin ollen viileä sää jatkuu?? Kiva lukea sinunkin blogiasi!

    VastaaPoista
  4. Mukava, kun tätäkin blogia luetaan vaikka nämät minun päivitykset tulevat melko harvakseltaan. Jäädäänpä odottelemaan Forssan säätä ja pakataan varalta vähän pitkähihaisempaakin matkaan.

    VastaaPoista