sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

FORSSAN LÄMMÖSSÄ

No niin, pystyinpä minäkin tälle kesää jo juosta ensimmäisen kerran lyhyt hihaisella paidalla ja vähän pääsi sääriäkin auringolle paljastamaan. Nimittäin, niin oli lämmin keli Forssassa eilen. Tuulta oli ihan riittämiin, mutta mittari näytti reippaasti yli 20 astetta, luultavasti lähempänä 24.

Raskas oli kisa minulle. Oiskohan olut vielä painolastina se kaksi viikkoa sitten juostu Tukholman maratoni. Heti alusta asti tuntui raskaalta meno ja koko matkan olin ihan äärirajoilla. Parempaan en olisi missään vaiheessa pystynyt. Ihan tuntui kuin koko matkan olisi ollut vastatuuli. Mennessä vähemmän ja tullessa enemmän. Näinhän se ei tietenkään ollut, mutta niin alkoi matka loppua kohti painamaan, että myötäinenkin muuttui vastaiseksi.
Kannustus oli taas mitä parhaimmasta päästä koko matkan. On se uskomaton kisa tuo Suvi-ilta, mistä ne innokkaat seuraajat sinne löytyvät. Tammelan puolella, josta puolikas kääntyy takaisin, on aina niin mukavaa ja tsemppaavaa väkeä. Nytkin siellä yksi vanha herra huuteli, että; "Jos vielä tässä jaksat hymyillä, niin sinä pärjäät". Ja minuahan tietenkin moinen alkoi hymyilyttämään :) Hymyyn hän vastasi; "Sinä tulet pärjäämään"
Niin minä sitten maaliin asti pääsin omien ja vieraiden kannustamana. Tuosta urakasta sain palkkioksi oman sarjani toisen sijan ajalla 1.41.35. Voiton vei Kati Oikarinen ihan selkeällä erolla minuun. Hänen aikansa oli 1.37.04.

Nyt on sitten jo kotiuduttu ja tälle iltaa on käyty palautteluna juoksemassa yhteislenkki Settijärven ympäri Kipinän porukan kanssa. Sekin ehdittiin tehdä ennen vesisateen alkua. Huomennapa sitten alkaisi juhannus viikko töiden merkeissä, joten eiköhän tästä joutaisi nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Varmasti noin. Upeasti olet ottanut tunnelman mukaasi. :) Tunnelma tekee muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ke 24.6 ois Cooper Tuiskulassa klo 17.30. Toivottavasti sopii ohjelmaasi :) Tervetuloa mukaan vaan kaikki muutkin oman kunnon mittaamisesta kiinnostuneet.

      Poista