sunnuntai 12. lokakuuta 2014

KAUNISTO

Eilen oli Haapajärvellä se Kauniston Maraton, jossa itse juoksin 7 km. Viikon päästä Kankaanpäässä olisi Aikuisurheiluliiton Sm-kisat, jossa olisi sitten seuraava maraton juostavana, joten nyt oli hyvä tyytyä vain tuohon lyhyeen matkaan. Mutta olihan tuota juoksemista tuossakin :)
Sää sattui oikein sopiva, happirikas aamuisen sateen jälkeen ja ihan tuuleton keli. Seiskalla juoksijoita mielestäni aika vähän edellisiin vuosiin verrattuna, mutta vastaavasti maratonilla runsas osanottaja joukko.
Olin suunnitellut juoksua 4.30 km-vauhdilla niin pitkään kuin vain jaksaa. Jaksamista tuolla vauhdilla riitti vaivaiset 4 km ja viidennellä vauhti jo hiipui. Maalissa loppuaika oli 31.51 eli vauhti oli hiipunut 21 sek 3 km aikana. Voi, voi. Ja niin otti voimille tuo juoksu, että kotonakin vielä huokailin ja sanoin avokille että ei kait mua ole väsyttänyt maratonin jälkeenkään näin paljon ku nyt. Niin, sijoitus oli N50 sarjassa olleista neljästä juoksijasta eka.

No, tänään sitten kävin palautteleen kävellen ja hölkäten noin 10 km lenkin. Nauttien syksyisestä säästä riittävässä vaatetuksessa ja uusia lenkkipolkuja katsellen. Totesin siellä, että kyllä mulla vaan on hyvät lenkkimaastot kunhan niitä osaa hyödyntää. Tuossa Karvoskylän pururadan/valaistunladun reitilläkin on niin vaihtelevaa maastoa. Varsinkin, kun siinä kulkee niitä vanhoja latupohjia pitkin, niin saa kunnon nousujakin reitille. Mittailin siihen itselleni 2 km reitin, johon sain sisälletettyä useamman nousun. Tuota täytyy alkaa kiertään, niin saa vaihtelevuutta lenkkeihin. Kyllä palautuminen eilisestä juoksusta ottaa koville, sillä vieläkin on sellainen hoh-hoijaa olo ja jalkoja väsyttää. Vai kaipaavatko ne vaan hierontaa? Onneksi mulla on sellainen jo tiedossa tulevalle viikolle.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti