lauantai 19. huhtikuuta 2014

KAUHAJOKI

No niin, nyt ois sitten takana se 4. kuukausimaraton. Eilen käytiin siel Kauhajoella juoksemassa TKR:n järjestämä Keräilymaraton. Kovaa porukkaa on tuo TKR:n väki. Ritvalla tuli vissiin 39 maraton eilen ja Kalevilla oli yksi enemmän juostuna, Tagella muutama vähemmän. Hyvä tahti heillä näyttää olevan, että eiköhän se sata tule vuoden aikana täyteen. Tuolla porukallahan on tavoitteena juosta vuoden 2014 aikana sata maratonia.

Mutta omasta juoksusta pientä sepustusta:
Aaamusella lähdettiin ajeleen Leilan kanssa Kauhajokea kohti meiltä puoli kuuden aikoihin. Hyvin perille löydettiin ja ehdittiin siinä vielä miettiä sitä ainaista juoksukampe valintaa.  Lämmintä noin +5 astetta, pientä tuulta ja ajoittaista tihkusadetta. Eli minullehan se tiesi pitkähihaista juoksupaitaa, tuulen pitävää juoksutakkia, hieman paksumpia trikoita, päähän panta ja käsiin tietenkin topatut talvihanskat (niistä ei juuri ennen juhannusta luovuta).
Juoksu lähti multa melko reippaasti liikkeelle ja jouduin hieman sitä jarrutteleen, että paukkuja riittäisi loppuun asti. Kierroksia oli juostavana 12 ja juottopaikka oli aina kierroksen alussa. Tuo olikin minulle oikein sopiva tankkausväli. Väki hieman ympärillä väheni, kun 10 km juoksijat saivat urakan suoritettua. Kolmannen kierroksen loppupuolella sain kiinni yhden puolikkaan juoksijan, joka tavoitteli alle kahden tunnin aikaa. Hänen kanssaan juostiin sitten yhtämatkaa, kunnes takaa kirmasi meidät kiinni hänen seurakaveri, joka jäi myös juoksemaan meidän kanssa. Niin täyttyi puolimaraton ja tämä kanssajuoksijani pääsi reilusti alle kahden tunnin.
Onnekseni tämä toinen juoksija oli juoksemassa myös maratonia, niin sain hänestä mukavan tahdittajan matkalleni. Hällä ei sen kummempia tavoitteita olut kuin, että pääsee alle neljän tunnin. Tämä aikatauluhan sopi minullekin mainiosti. Kyllä meni muutama kierros siinä helposti, kun kuunteli nuoren miehen tarinointia vuorijuoksuista, ultrista ja aina minua niin kiehtovasta Havajin maratonista. Sinne on edelleen haave joskus päästä.
Yhdeksännen kierroksen loppupuolella mulla alkoi niin kierteleen vatsassa, että jouduin ennen seuraavalle kierrokselle lähtemistä juoksemaan mutkan kisakeskuksen vessassa. Ja siinäpä tuo mun oiva seuralainen pääsi häipymään näkymättömiin, joten loppu kierrokset jouduin sitten juoksemaan yksin. Parilla viime kierroksella alkoi jo tuntumaan, että onpa tässä juostu ja vauhtikin hieman hetkellisesti laski. Viimeisen parin kilometrin aikana sain sitten taasen vähän vauhtia kiristettyä.
Kaikkinensa melko tasainen juoksu, jos vertaa puolikkaiden aikoja ja vähentää vessareissulla kuluttamani ajan pois. Vielä kun hieman saa tuota jaksamista riittämään tuonne viimeisille 5-10 km:lle. Loppuajaksi tuli sitten 3.53.04. Leilan juoksu kulki aikaan 5.02.38.
Sen verran juoksun aikana vaatteet kastui tihkusateesta, että kun saunan lämpöä ei ollut käytettävissä vaan jouduttiin käymään melko kylmässä suihkutilassa, niin kylläpäs meinas pitkään palella. Huulet sinisenä katselin päälleni kaikki mahdolliset mukana olevat kuivat vaatteet ja makoilin niihin kääriytyneenä pukuhuoneen penkillä Leilaa odotellen. Siinä ehdin sen verran lämmetä ja elpyä, että minä pystyin sitten ajamaan meidän taukopaikkaan Evijärvelle, jossa sitten jo kahvit ja syötävä maistuivatki. Sen jälkeen kuskin vaihto ja minähän vallan meinasin nukahtaa, kun aikainen aamuherääminen kostautui. Hereillä kuitenkin pysyttiin kumpikin kotiin saakka. Kiitos taas Leilalle mukavasta reissusta.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

4 kommenttia:

  1. Sisukasta jälleen. Hyvä, tytöt!!! Mukava lukea näitä tarinoita. Täytyy myöntää, että ehdin jopa tätä postausta odottaa, vaikka tämä supernopeaa tulikin. :) Maltoin nippa-nappa odottaa, sillä meinasin kysästä tekstarilla tulosta/fiiliksiä, mutta näin on jännempi. Lopeensa aika vähän varmaan kuitenkin sellaisia ihimisiä Suomessa, jotka juoksevat maratonin kerran kuussa. Maraton on kuitenkin aika monelle raju matka - sellainen 1-2krt/v. juttu. Harva pystyy moiseen tahtiin.

    Hyvää pääsiäistä myös sinne, unohtamatta biljardiguru Tantea! ;=)))

    VastaaPoista
  2. Niin mun kirjoitteluthan ovat aina vähän jälkijunassa, et siihen nähden pikaista toimintaa tällä kertaa :) Niin ehkä ei kovin moni juokse maraa kerran kuussa, mutta todella moni siihen pystyisi. Ainakin tällä meiningillä mikä meillä on, et ei ota sitä joka kerta niin tosissaan. Eli täähän on kuin pitkä lenkki, jonka voi sit vaikka lopusta kävellä, jos alkaa kovin uuvuttamaan. Kunhan vaan saa sen läpi vietyä, siitä se koostuu ;) Mutta kiitos että sinä arvostat meidän suoritusta ja siitäkös tulee mukavasti uutta virtaa.

    VastaaPoista
  3. Kovia tyttöjä. Joka kuukausi maraton. Minusta ei sitä ensimmäistäkää juoksemaan. :)

    VastaaPoista
  4. Top, top Lasse. Odotellaan. Ja mikäs se minun oli nytkään juosta, kun eräs Nivalainen urheiluhieroja oli hoitanut jalat iskukuntoon ;)

    VastaaPoista