maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuosisuunnitelman osa 1: TYKKÖÖN LOPPIAISMARATON

Nyt paljastuu minun tämän vuoden erikoissuunnitelmani.

Aloin viime kesänä miettimään, että miten sitä itseään haastaisi tulevalle vuodelle ja millaisia tavoitteita asettelisi.
Netistä bongasin jonkun englantilaisen naisen, joka oli juossut vuoden jokaiselle viikolle yhden maratonin. Pikku hiljaa mielessä alkoi muhimaan ajatus useamman maratonin juoksemisesta vuoden aikana. Tietenkin edellyttäen sen, että mitään vammoja ei vuoden aikana tulisi, jotka estäisivät juoksemisen.
Totesin, että minulle todella haastava tavoite olisi maraton kerran kuussa vuoden 2014 aikana. Se olisi sellainen tavoite, mihin minun voimavaroillani ja kunnollani ehkä kaiken mennessä nappiin pystyisin. Niinpä aloin kyselemään, että josko löytyisi urheiluseurastani (Lakeuden Kipinä) joku yhtä "höynähtänyt" minulle kaveriksi tätä toteuttamaan.
Aluksi puhuin asiasta Kopolan Hilkalle, mutta hän ei siitä innostunut. Meinasi, että on se liian usein jos kerran kuussa. Sitten keksein, että onhan seurassa ainakin yksi yhtä yllytyshullu kuin minäkin olemassa. Ja oikein arvattu. Kun Kopolan Leilalle asiasta kerroin, niin heti alettiin katseleen, että missä milloinkin pystyisi maratonin juoksemaan. Siitä se lähti.
Talvikuukausille vain on melkoisen hankala löytää maratoneja. Pitää joko halliin mennä juoksemaan tai ainakin tuonne Etelä Suomeen.

Ja nyt eilen 5.1 oli se meidän ensimmäinen koitos tälle brojektille. Kerronpa vähän miten se meni ja laitan muutaman kuvan (tai ainakin yritän saada laitetuksi) :)

Kisaa edeltävänä päivänä eli lauantaina ajeltiin Kankaanpäähän yöksi. Lämpöasteita näytti mittari kotoa lähdettäessä ja niin oli ennuste myös maratonpäivälle, että noin +2 tulisi olemaan. Vähän ennen Kankaanpäätä kuitenkin alkoi satelemaan lunta ja pian olikin maa valkoisena.
Seuraavana aamuna noustiin ajoissa aamupalalle ja lähdettiin sitten kohti maratonpaikkaa eli Jäminjärven Tykköönkylää, jonne oli noin puolen tunnin matka. Minä ja Leila oltiin ennakkoilmoittauduttu jo hyvissä ajoi. Mukana oli myös Hilkka, joka innostui lähtemään kans ja hänen piti ehtiä jäki-ilmottautuneena paikalle tuntia ennen kisan alkua. Huoltajana meillä oli sitten seuran pj eli miun avokki Tapio.
Reitti oli aika loskainen. Olihan se aamulla lanattu ja hiekoitettu, mutta kokeillessa se tuntui melko liukkaalta. Siinä sitä sitten mietittiin millä kengillä juostaisiin. Minä ja Leila tehtiin vielä 5 min ennen lähtöä viimetingan vaihdos nastoihin, Hilkka päätti juosta taviksilla. Matkalla huomasin, että joillakin rapisi nastat alla ja toiset lipsutteli ilman. Juoksun aikana lumi suli aika paljon ja soraosuus muuttui melko pehmeäksi. Välillä sateli vettä. Raskasta oli tuolla reitillä juosta. Itse suunnittelin, että pystyisin tekemään sellaisen pitkän lenkin, joka kiihtyisi loppua kohden. Juostavia kierroksia oli kahdeksan. Näistä kaksi viimeistä ei enää kiihtynyt, viimeinen jopa hieman hiipui (: Mutta kaikkinensa tyytyväinen olen tuohon suoritukseen. Tavoite oli päästä 4.10 ja loppuajaksi tuli 4.05.14. Leila alitti myös oman tavoitteensa. Hilkka hieman jäi omasta tavoitteestansa, kelin ollessa niin raskas. Kaikki kisasimme N50 sarjassa. Hilkka vei voiton 4.00.32 ajalla ja minä olin sitten toinen. Leila oli sarjan viides ajalla. 4.47.35. Sitten väsyneinä mutta onnellisina ajelimme kotia kohti miettien jo seuraavan kuun maratonin juoksemista.
Tapahtumassa tuli juteltua paljon muiden juoksijoiden kanssa ja tehtyä myös uusia tuttavuuksia. Team Raholan Anulta terkkuja Kipinäläisille tutuille.




Tässä rapsutellaan päätä ja mietitään vielä kenkävalintaa.
 
                                                            



Lähtöhetkellä vielä naurattaa.
 

 


Palkinnot jaettu. Oikealla Hilkka, keskellä minä ja vasemmalla Helena Santamäki.
 

Jes, taisin onnistua laittamaan kuvatkin :)

4 kommenttia:

  1. Onnittelut koko porukalle! Ja hieno projekti. Toivotaan, että terveyttä piisaa. Kunnosta se ei jää ainakaan kiinni. Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tsemppauksesta. Sullehan tuommoinen juoksentelu ei ois mikään homma, kun sun päivälenkitkin on niin pitkiä. Pääsi tuossa maratonin huumassa unohtumaan LUV-viikkokin kokonaan ilmoittelematta. Olihan siinä kuitenkin ollut liikkujia ihan mukavasti.

      Poista
    2. Kyllä se on vaarallista lähteä maratonia aliarvioimaan. Kyllä siinä on mullekki huhkimista. 42,2km on todella monelle harrastejuoksijalle unelma. On aivan suurenmoista, jos pystyy sen juoksemaan 12krt/vuosi. Kerta-kaksi vielä menee, mutta 12. Aito arvostus täältä! ...Joo, vähän kaipailin ilmoitustasi. Aika moni mukaan aikonut unohtikin. Mutta pääasiahan on liikkuminen - ja siinä ollaan kiinni. :) Ja tosiaan kivasti (48liikkujaa) väki liikkui ilmoitustenkin kera. Ps. Kohta tulee allemme uusi elementti. Lumi. Ollaanko valmiita.

      Poista
    3. Valmiita ollaan. Sukset on tuotu varastosta jo ennen joulua eteisen nurkkaan odottelemaan. Tietenkin jos ois fiksu, niin poistelis niistä valmiiksi viime vuoden voidejäämät ja pistäis ne hyvään tikkiin :)

      Poista