Kovasti tuntuu ilma syksyiseltä ja ihan "pelottaa", et millon se tekee talven. Niin on mulle vaikeeta lähteä tuonne viileään säähän ja pimeneviin iltoihin lenkkeileen, että ei oo tosikaan. Tänään sitten sain itseni houkuteltua juoksulenkille. Edellisestä juoksulenkistä olikin kulunut taas liian kauan eli sunnuntaina toista viikkoa sitten. Kyllä tässä pitäis jotenkin saada itseä niskasta kiinni, eikä antaa sään vaikuttaa. Mutta ku, mutta ku... Ensinnäkin tulee jo niin aikasten pimiä, että joutuu lähteen jonnekkin valoihin juokseen tai sitten pitää laitta otsalamppu, jos täällä kotona päin meinaa juosta. Ja toiseksi sitten on vielä ne karhutkin joita on ollut täällä liikkeellä, niin varmaan ne mua tuolla pimeässä Piimätiellä vaanivat :( Hui! Mutta joka tapauksessa tänään tunnin lenkki Haapaperän valoissa.
Toki on kuitenkin tullut hieman kuntosalia ja jumppaa harrastettua, niin ja sisäsoutua myös. On se onni, että löytyy noita sisälajeja silloin kun oikein viluttaa, eikä ole pakko kotoa liikahtaa mihinkään.
Tänään töissä pääsin osalliseksi yhteen mukavaan tiimiin, kun työkaveri oli haastettu liikunnalliseen koitokseen ja hän tarvitsi siihen neljä joukkuejäsentä itsensä lisäksi. Eli hänet oli joukkueineen haastettu ensi vuoden elokuussa juostavalle puolimaratonille, siis tuolle 21,1 km matkalle. Ja ajatella että hän valitsi kaikkien joukosta juuri meidät, lähimmät työkaverit, joten eihän me voitu kieltäytyäkkään tuosta kunniasta. Pieniä paineitahan se aiheutti heti heille, jotka eivät koskaan kyseistä matkaa olleet suorittaneet. Ja niinpä päätimme testata tiimiläisten lähtötason heti alkajaisiksi. Elikkäs sitä sitten juostaan Cooperin testi ensi viikon perjantaina. Minä lupauduin heille kellottajaksi ja tsemppariksi. Onpas meille tulossa mukava ja liikunnallinen vuosi, jonka tiimoilta varmaan hauskaa riittää.
tiistai 30. syyskuuta 2014
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
MAAILMANNIITTY
Maailmanniityntie....se kuulostaa minusta niin kauniilta ja kiehtovalta. Ensimmäisen kerran tuo tienviitta osui silmiini varmaan noin kolme vuotta sitten keväällä eräällä juoksulenkillä. En sille tielle heti rohjennut poiketa, kun en tiennyt minne se vie ja olin oman lenkkini suunnitellut hiukan toisin. Kotona sitten katselin kansalaisen karttapaikalta, että mihin tuo tie viekään ja pääsiskö sieltä lenkkiä heittään. Seuraavalle lenkille lähdinkin sitten sinne. Tuolloin oli juuri paras ja vihrein alkukesän aika, joten maisema oli todella kaunis. Suuret peltoaukeat avautuivat edessäni ja aina metsäsaarekkeen kulman takaa se jatkui ja jatkui vaan. Enpä yhtään ihmetellyt miksi tiellä oli nimenä Maailmanniityntie. Mielessä alkoi soida laulu "Maailman pihamaat suuret ja loistokkaat"
Tällä viikolla kävin sitten syksysisemmän lenkin tuolla samaisella suunnalla, taisi olla tiistai päivä.
Laittelen tuossa kuvia siltä reissulta. Sain siitä 19 km lenkin, kun tulin Koskenperän kautta kotiin. Tällä viikolla onkin sitten tullut kolmena päivänä pyöräilyä ja yksi jumppailta sekä pari juoksulenkkiä. Yhden päivän harjoitus oli yhdistetty pyöräily- ja juoksuharjoitus. Alle 20 km pyörällä ja sitten päälle juoksuvedot, niin ei tarvitse juosten niin paljon lämmittelyä ;)
Mutta kyllä se tuo syksy alkoi näkyä jo niin nopeasti pimenevinä iltoina. Eilen illallakin pyörälenkiltä palatessa yhtäkkiä
huomasin, että ilta hämärtyy ja eihän mulla ole pyörässä mitään valoja. Piti polkea jalat maitohapoille, että ehti pois autojen seasta ennen pimeää.
Tällä viikolla kävin sitten syksysisemmän lenkin tuolla samaisella suunnalla, taisi olla tiistai päivä.
Laittelen tuossa kuvia siltä reissulta. Sain siitä 19 km lenkin, kun tulin Koskenperän kautta kotiin. Tällä viikolla onkin sitten tullut kolmena päivänä pyöräilyä ja yksi jumppailta sekä pari juoksulenkkiä. Yhden päivän harjoitus oli yhdistetty pyöräily- ja juoksuharjoitus. Alle 20 km pyörällä ja sitten päälle juoksuvedot, niin ei tarvitse juosten niin paljon lämmittelyä ;)
Mutta kyllä se tuo syksy alkoi näkyä jo niin nopeasti pimenevinä iltoina. Eilen illallakin pyörälenkiltä palatessa yhtäkkiä
huomasin, että ilta hämärtyy ja eihän mulla ole pyörässä mitään valoja. Piti polkea jalat maitohapoille, että ehti pois autojen seasta ennen pimeää.
| ||
 |
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
RUSKAA JA HÖLKKÄÄ
Kulunut viikko onkin ollut palauttelua kahdesta perättäisestä maratonista. Nuot viikon välein juostut maratonit saivat jalkani melko kankeiksi. Kävely oli hiukkasen vaappuvaa, kun lonkat eivät olleet oikein notkeimmillaan. Siksipä palauttelu pyöräillen on sopinut viikon ohjelmaan hyvin. Kolmena päivänä kävin noin 20 km/pv pyöräileen. Torstaina ja lauantaina sitten jo muutaman kilometrin juoksenteleen.
Tänä aamuna sitten tekikin mieli lähteä Oulaisiin Ruskahölkälle, kun ajatuksena oli että saisi väliin vauhdikkaampaakin juoksua. Mun sarjan matkana oli 7 km, joka on tällaiselle maratoniin tottuneelle juoksijalle kuin pikamatka. Mutta just tällaista juoksua kaipaakin, kun yksin lenkillä juostuna ei tahdo tulla otettua riittävän tehokkaita harjoituksia.
Olihan se raskas juoksu, kun maastoakin siellä hiukkasen löytyy. Lähtö tapahtui Honkamajalta. Aluksi oli pitkä alamäki soratiellä ja heti kohta alkoi asfalttiosuus ja loiva pitkä nousu. Aloittelin tuon alun vähän tarkoituksella voimia säästellen, joten näin kuinka oman sarjani pari kilpasiskoa otti minuun kokoajan pientä eroa. Pitkän nousun alkupuolella sain heistä toisen kiinni ja ohitettua. Sitten oli juostu jo kolme kilometriä ja reitti kääntyi jälleen soratielle, mitä olikin sitten loppu matka. Tuossa vaiheessa pystyin kiristämään vauhtia ja sain pian myös toisenkin kilpasiskon kiinni. Pikkuhiljaa kuulin takana tulevat askeleet yhä kauempana ja kauempana. Niittyjen läpi juostiin takaisin kohti Honkamajaa. Loppumatka tuntui olevan nousevaa ja vielä se viimeinen uuvuttava nousu sitä samaa mäkeä, jota oli alussa lasketeltu alas. Siinä vauhti tuntui hyytyvän ja väri pakenevan kasvoilta ;) Maaliviivan ylitettyä olin tullut N50 sarjan ykköseksi ajalla 31.52.
Kaikkinensa olin erittäin tyytyväinen juoksuuni vaikka ei se helppoa ollut. Mutta eihän se saa ollakkaan, jos kilpaa juostaan... Samalla olin positiivisesti yllättynyt palautumisestani. Ilmeisesti kuulun niihin, jotka palautuvat suhteellisen nopeasti rasituksesta. Vaikka vasta viikon päivät oli kulunut edellisestä maratonistani, niin pystyin parantamaan viime vuotista Ruskahölkän aikaa lähes minuutin (57 sek).
Pitää koittaa tässä käydä syksyn aikana vielä ainakin Haapajärvellä Kaunistolla juoksemassa 7 km kisa. Se ehtii ainakin olla ennen seuraavaa maratonia. On se jotenkin erilainen tunne tuollaisen lyhemmän matkan jälkeinen maaliin tulo verrattuna maratonin maaliin tuloon. Molemmat omalla tavallaan tuntuvat rankalta, toisessa elimistö/hengitys kovilla ja toisessa lihaksisto/kroppa, ainakin mulla menee näin.
Tänä aamuna sitten tekikin mieli lähteä Oulaisiin Ruskahölkälle, kun ajatuksena oli että saisi väliin vauhdikkaampaakin juoksua. Mun sarjan matkana oli 7 km, joka on tällaiselle maratoniin tottuneelle juoksijalle kuin pikamatka. Mutta just tällaista juoksua kaipaakin, kun yksin lenkillä juostuna ei tahdo tulla otettua riittävän tehokkaita harjoituksia.
Olihan se raskas juoksu, kun maastoakin siellä hiukkasen löytyy. Lähtö tapahtui Honkamajalta. Aluksi oli pitkä alamäki soratiellä ja heti kohta alkoi asfalttiosuus ja loiva pitkä nousu. Aloittelin tuon alun vähän tarkoituksella voimia säästellen, joten näin kuinka oman sarjani pari kilpasiskoa otti minuun kokoajan pientä eroa. Pitkän nousun alkupuolella sain heistä toisen kiinni ja ohitettua. Sitten oli juostu jo kolme kilometriä ja reitti kääntyi jälleen soratielle, mitä olikin sitten loppu matka. Tuossa vaiheessa pystyin kiristämään vauhtia ja sain pian myös toisenkin kilpasiskon kiinni. Pikkuhiljaa kuulin takana tulevat askeleet yhä kauempana ja kauempana. Niittyjen läpi juostiin takaisin kohti Honkamajaa. Loppumatka tuntui olevan nousevaa ja vielä se viimeinen uuvuttava nousu sitä samaa mäkeä, jota oli alussa lasketeltu alas. Siinä vauhti tuntui hyytyvän ja väri pakenevan kasvoilta ;) Maaliviivan ylitettyä olin tullut N50 sarjan ykköseksi ajalla 31.52.
Kaikkinensa olin erittäin tyytyväinen juoksuuni vaikka ei se helppoa ollut. Mutta eihän se saa ollakkaan, jos kilpaa juostaan... Samalla olin positiivisesti yllättynyt palautumisestani. Ilmeisesti kuulun niihin, jotka palautuvat suhteellisen nopeasti rasituksesta. Vaikka vasta viikon päivät oli kulunut edellisestä maratonistani, niin pystyin parantamaan viime vuotista Ruskahölkän aikaa lähes minuutin (57 sek).
Pitää koittaa tässä käydä syksyn aikana vielä ainakin Haapajärvellä Kaunistolla juoksemassa 7 km kisa. Se ehtii ainakin olla ennen seuraavaa maratonia. On se jotenkin erilainen tunne tuollaisen lyhemmän matkan jälkeinen maaliin tulo verrattuna maratonin maaliin tuloon. Molemmat omalla tavallaan tuntuvat rankalta, toisessa elimistö/hengitys kovilla ja toisessa lihaksisto/kroppa, ainakin mulla menee näin.
lauantai 6. syyskuuta 2014
VAASA MARATON
Syyskuun maraton takana päin. Käytiin Leilan kanssa Vaasassa niin, että lähdettiin ajeleen meiltä jotain 7.40 pintaan ja illalla ajeltiin takaisin.
Aamulla ylös noustessa oli vielä melko viileää vaikka olikin luvattu lämmintä päivää. Pilvistä ja sumuista oli vielä loppumatkastakin. Auton lämpömittari näytti 13 astetta kun oltiin perillä ja edelleen oli pilvistä. Ehdittiin siellä pukuhuoneen penkillä vähän oikoa itseämme ennen starttia. Matkaan meidät lähetettiin klo 13.
Heti ensimmäisen kierroksen alkupuolella alkoi aurinko paistella ja ilma lämpeni, pientä tuulta oli, niin kuin vissiin Vaasassa aina on. Ensimmäinen kierros meni jotain 59 min päälle.
Muiden kierrosten väliajat jäi katsomatta, mutta kilometri aikojen mukaan vauhti ois ollut kiihtyvä joka kierroksella. Viimeinen kierros on vähän epäselvä, miten siinä kävi. En ole vielä purkanut väliaikoja mittarista. Täytyy huomenna tarkastella vähän paremmin.
Aluksi piti vähän kuulostella jalkoja, miten alkavat pelittämään. Suhteellisen hyvin kuitenkin matka lähti taittumaan. Polvikipu ei muistutellut koko matkalla. Lonkat ja reiden yläosat läheltä nivusta kyllä muistuttelivat kovinkin vielä viime lauantain maratonista. Varsinkin kolmannen kierroksen puolen välin paikkeilla alkoi olla alamäkijuoksu melkoisen kankeaa.
Tykkäsin kovasti Vaasan reitistä. Ei ollut mitään kovin pitkiä suoria ja maasto vaihteli sopivasti. Melko paljon oli käännöksiä ja osa aika jyrkkiä. Samoin tunnelin alituksia oli muutama. Ja näissä oli loppumatkasta minun paha juosta kankeitten reisien johdosta. Siksipä tuntui ikävältä, kun jalka kengän sisällä liukui ja varpaat tökki kengän kärkeen kiinni. Olivat sen verran jyrkkiä nuot tunneliin menot. Uskonpa saaneeni pari mustaa varpaan kynttä tuosta syystä (ainakin ovat melkoisen hellän tuntuiset nyt)
No lopputulos oli 3.51.35, josta oon tosi tyytytyväinen. En ollut uskonut palautuneeni näin hyvin. 4.41.53 oli Leilan loppuaika tämän päivän juoksussa. Molemmat saatiin pokata ykköspokaalit sarjoissamme. Paljon oli siellä arvontapalkintoja, jopa autosta pitäen. Mutta eipä osunut arpaonni tänään kohdallemme, joten saatiin huristella vielä kahdestaan takaisinkin :) Ei kun uusia haateita kohti.
Mutta nyt taidan lähteä Nukkumatin unilaivaan. Pikkuisen ois sellaien tunne.
Aamulla ylös noustessa oli vielä melko viileää vaikka olikin luvattu lämmintä päivää. Pilvistä ja sumuista oli vielä loppumatkastakin. Auton lämpömittari näytti 13 astetta kun oltiin perillä ja edelleen oli pilvistä. Ehdittiin siellä pukuhuoneen penkillä vähän oikoa itseämme ennen starttia. Matkaan meidät lähetettiin klo 13.
Heti ensimmäisen kierroksen alkupuolella alkoi aurinko paistella ja ilma lämpeni, pientä tuulta oli, niin kuin vissiin Vaasassa aina on. Ensimmäinen kierros meni jotain 59 min päälle.
Muiden kierrosten väliajat jäi katsomatta, mutta kilometri aikojen mukaan vauhti ois ollut kiihtyvä joka kierroksella. Viimeinen kierros on vähän epäselvä, miten siinä kävi. En ole vielä purkanut väliaikoja mittarista. Täytyy huomenna tarkastella vähän paremmin.
Aluksi piti vähän kuulostella jalkoja, miten alkavat pelittämään. Suhteellisen hyvin kuitenkin matka lähti taittumaan. Polvikipu ei muistutellut koko matkalla. Lonkat ja reiden yläosat läheltä nivusta kyllä muistuttelivat kovinkin vielä viime lauantain maratonista. Varsinkin kolmannen kierroksen puolen välin paikkeilla alkoi olla alamäkijuoksu melkoisen kankeaa.
Tykkäsin kovasti Vaasan reitistä. Ei ollut mitään kovin pitkiä suoria ja maasto vaihteli sopivasti. Melko paljon oli käännöksiä ja osa aika jyrkkiä. Samoin tunnelin alituksia oli muutama. Ja näissä oli loppumatkasta minun paha juosta kankeitten reisien johdosta. Siksipä tuntui ikävältä, kun jalka kengän sisällä liukui ja varpaat tökki kengän kärkeen kiinni. Olivat sen verran jyrkkiä nuot tunneliin menot. Uskonpa saaneeni pari mustaa varpaan kynttä tuosta syystä (ainakin ovat melkoisen hellän tuntuiset nyt)
No lopputulos oli 3.51.35, josta oon tosi tyytytyväinen. En ollut uskonut palautuneeni näin hyvin. 4.41.53 oli Leilan loppuaika tämän päivän juoksussa. Molemmat saatiin pokata ykköspokaalit sarjoissamme. Paljon oli siellä arvontapalkintoja, jopa autosta pitäen. Mutta eipä osunut arpaonni tänään kohdallemme, joten saatiin huristella vielä kahdestaan takaisinkin :) Ei kun uusia haateita kohti.
Mutta nyt taidan lähteä Nukkumatin unilaivaan. Pikkuisen ois sellaien tunne.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
KAHVAKUULAILUA
Varma syksyn merkki on se, kun kaikenlaiset jumpat pyörähtävät käyntiin.
Tänään alkoi Jokilatvan opiston kahvakuula treeni, jonne minäkin itseni sain raahattua. Tarjolla oli kahvakuulaa naisille, joka oli heti ilmoittautumis ajan alkaessa täysi ja sitten toinen jumppa oli kahva kuulaa miehille ja naisille. Siihen jumppaan sopi, joten sinne sitten minäkin ilmottauduin. Jumppaan oli uskaltautunut miehiäkin yksi. Oisko viitisentoista meitä ollut kaikkiaan Toki mukaan mahtuu vielä, vapaita paikkoja on.
Tekniikoita käytiin läpi ekalla kerralla ja pikku treeni otettiin lopuksi. Samoin vielä ensi kerrallakin on tekniikoiden kertausta. En vielä oikein vakuuttunut siitä, että onko tuo mun laji. Taitaa olla ranteet ihan mustana huomenna sillä niin kolisi kuula käsivarsia vasten. Ranteeseen joutuu jotku pehmusteet värkkään, ku ei ole nuilla kohdin pehmustetta omasta takaa. Mutta muuten tuntuu siltä, että taisipa vaikuttaa sinne minne pitikin eli tuonne keskivartalon ja jalkojen lihaksille enimmäkseen.
Kävin ennen jumppaa hölkkäileen kevyesi 8 km, että juoksulihaksetkin taas heräävät henkiin. Ikävästi alkumatkasta, varmaan kolmisen kilometriä, tuo polvi muistutteli vielä kivuillaan. Oisko sitten lämmennyt ja loppumatka tuli lähes kivuttomasti.
Tänään alkoi Jokilatvan opiston kahvakuula treeni, jonne minäkin itseni sain raahattua. Tarjolla oli kahvakuulaa naisille, joka oli heti ilmoittautumis ajan alkaessa täysi ja sitten toinen jumppa oli kahva kuulaa miehille ja naisille. Siihen jumppaan sopi, joten sinne sitten minäkin ilmottauduin. Jumppaan oli uskaltautunut miehiäkin yksi. Oisko viitisentoista meitä ollut kaikkiaan Toki mukaan mahtuu vielä, vapaita paikkoja on.
Tekniikoita käytiin läpi ekalla kerralla ja pikku treeni otettiin lopuksi. Samoin vielä ensi kerrallakin on tekniikoiden kertausta. En vielä oikein vakuuttunut siitä, että onko tuo mun laji. Taitaa olla ranteet ihan mustana huomenna sillä niin kolisi kuula käsivarsia vasten. Ranteeseen joutuu jotku pehmusteet värkkään, ku ei ole nuilla kohdin pehmustetta omasta takaa. Mutta muuten tuntuu siltä, että taisipa vaikuttaa sinne minne pitikin eli tuonne keskivartalon ja jalkojen lihaksille enimmäkseen.
Kävin ennen jumppaa hölkkäileen kevyesi 8 km, että juoksulihaksetkin taas heräävät henkiin. Ikävästi alkumatkasta, varmaan kolmisen kilometriä, tuo polvi muistutteli vielä kivuillaan. Oisko sitten lämmennyt ja loppumatka tuli lähes kivuttomasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)