sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

TESTIKYMPPI

Jee, testikymppi juostu ja oma enkka tuli. Koskaan en ole Karvoskylän raitilla näin kovaa päässyt. Muutama vuosi sitten olen Junganjärven kisoissa kympin juossut kovempaa. Eihän tälläkään ajalla voi rehvastella, mutta on se minulle hyvä suoritus. Kun mulla tahtoo olla melkein sama vauhti oli matka mikä hyvänsä. Eli kyllä pitäis näillä lyhyemmillä matkoilla ja coopperissa pystyä kovempaa kipittelemään. Siis siinäpä tavoitetta tulevalle kesälle - Cooper tuloksen parannus-
No, joka tapauksessa mulla meni nyt kympillä aikaa 46.12. Sää oli mitä parhain juoksusää ja seura myös. Tämän kertaisessa testijuoksussa oli kaikkiaan 7 juoksijaa, osa juoksi vitosen ja osa kympin. Melko reippaasti aloitettiin ja puolivälin aika oli 23.45, joten toinen puolikas tuli sitten 1.18 nopeammin vaikka hieman olin luullut vauhdin loppua kohti laskevan. Nyt on tuon lenkin päälle tehty loppuverryttelyt ja venyttelyt, tankattu ja käyty suihkussa, joten taitaa pihahommat odottaa.

4 kommenttia:

  1. Hyvä äiti ♥ Voitaisiin ens viikolla käydä yhdessä lenkillä, niin saisit vähän kirittää mua ja neuvoa juoksutyyliä kohdilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,juu,sehän sopii. Kirittämistä tuskin tarvitset, sillä paremminkin minä voin lähteä jarruksi ettet juokse liian lujaa niin jaksat pidempään;)

      Poista
  2. Onnittelut uudesta enkasta! Olet juossut jo aika monta (10.v? 15.v?), joten 10km enkan parantaminen ei ole enää kovin helppoa, joka lisää tuon rääkäsyn arvoa. Varmasti tiedät hyviä keinoja vauhdin nostamiseksi. Sinulla on niin erinomainen tekniikka, ettei ennätyksen reilukaan parannus ole mahdottomuus. Paljonhan se on aina kiinni siitä, mitä haluaa. Itsekin olen nyt keskittynyt kestävyyteen ja kyllähän se noilla lyhkäsillä matkoilla näkyy... Oikein hienoa kuulla, että testissä on ollut noin hyvä määrä paikalliseen keskiarvoon verraten. Tuntuukin, että tänä keväänä on juoksijoita näkynyt tuolla teiden varella aikaisempaa enemmän. Osa varmasti eksyy aina silloin tällöin kaupungin seurojen eri tempauksiin ja testeihin. Huomennakin ois maantiejuoksut tuiskulassa klo.19 ja maaginen mailin matka. Tekis niin mieli, mutta ei uskalla hajottaa paikkoja, kun kapulat ei oo vielä ihan sulanneet kovasta määrämätöstä talven aikana.
    Intoa itsesi kehittämiseen! :) Täällä seurataan tarkasti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onni taas noista tsemppaavista kommenteista. Tekniikasta en nyt oikein tiedä, kun tuntuu että taidan nykyään enämpikin "raahata" tuota vamma-polvea mukanani. Mutta jäädäänpä tarkkailemaan Coopereita ;)

      Poista