sunnuntai 20. toukokuuta 2018

LIIKKUEN VIIKONLOPPU VIETETTY

Pistetäänpä välillä taasen vähän rapsaa tännekin.
Kulunut viikonloppu meni paljolti liikunnan ja juoksentelun merkeissä. Säät ovat olleet tosi helteisiä jo näin toukokuussa ja yli 20 asteen lämpöjä on mittailtu tosi monena päivänä, hellerajoja rikottu ja silleen. Mutta nyt loppuviikosta sää jo hieman viileni, kun tuuli kääntyi pohjoiselle ja lämpötila laski tuonne 16 asteeseen. Välillä oli tosi kylmän tuntoistakin noiden hellepäivien jälkeen.

Perjantaina oli Kokkola City Run ja Nivalasta lähdettäessä olin ihan varautunut juoksemaan pitkähihaisella paidalla, kun täällä oli niin kylmä tuuli. Onneksi Kokkolassa tuuli oli jo hieman tyyntynyt ja uskaltauduin matkaan lyhythihaisella. Yhtään ei kyllä ois saanu viileämpää olla tuolle paidalle. Juoksumatkana oli puolikas ja juoksuhan kulki alusta alkaen ihan mukavasti. Toki toisella kiekalla alkoi jo jaloissa painaa, mutta vauhti ei kuitenkaan paljoa laskenut. Vastatuuli osuuden loppupuolella tuli pari vähän heikompaa kilometriä. Mutta kun tuuli kääntyi loppumatkaksi selän taakse, niin loppu tuli suhteellisen hyvin. Koskaan aiemmin en KCR:lla ole yltänyt palkinnoille, mutta nyt sekin päivä koitti. Olin naisten sarjan kolmonen ajalla 1.39.22. Reitti ei kylläkään ollut virallisesti mitattu, joten en sen tarkkaa mittaa tiedä että jäikö alimittaiseksi. Oma mittari näytti 21,280. Että tiedäppä tuota, mutta ehkä ei paljon oikeasta heitä. Kaksi ensimmäistä juoksijaa oli ihan omaa luokkaansa, nuoria ja nopeita meikäläiseen verraten. Voittaja olisi pärjännyt miestenkin sarjassa hyvin.

Lauantai päivä menikin sitten pitkään nukkuessa ja palautellessa. Mitä nyt sitten iltapäivällä innostuin pihahommia tekemään ja ennen saunaa kevyesti kuntosalilla treenaileen.

Sunnuntaina oli vielä mahdollisuus tehdä viimeinen pitkä lenkki ennen Tukholman maratonia. Joten hyppäsin aamulla aikaiseen vuoteesta ylös ja aamukahvelle. Vähän ennen kahdeksaa kipusin pyörän selkään ja polkaisin keskustaan tyttären asunolle, jonne matkaa tuli reipas 14 km. Siinä sitten vaihdoin juoksukamppeet päälle ja kävin juoksemassa ensin vähän alle omia kilometrejä ja sitten yhteislenkin ja lopuksi vielä muutama kilometri omaa juoksua. Matkaa ehti tulla 22 km ennen kuin piti jo kiiruhtaa takaisisin tytön asunnolle. Taas pikaiseen pyöräilyvaatteet päälle ja juotavaa sekä rahkapurkki naamariin ja S-market kuntoajoon kipin kapin. Just tuohon lähtöön ehdin. Yhden tuttavan kanssa rauhallisesti pyöräiltiin reitti Pidisjärven ympäri, josta kertyi matkaa jotain 23 km. Siitä sitten pyöräilin vielä tytön asunnon kautta kotiin. Pyöräilykilometrejä tuli kaikkiaan 52 km. Ai, että maistui päiväkahvit ja -nokoset hyville tuon reissun jälkeen.
Mutta ei siinä malttanut kauan päikkäreitä nukkua, kun miesväki lähti tuohon urheilukentälle heitteleen pesäpalloa ja treenaan lyöntejä ja huutelivat minua mukaan. Pistinpä urheilukuteet päälle ja otin vielä kuulan ja keihään mukaan ja menin heille kaveriksi.
Mahtaa olla huomenna heittokäsi kipeä ja kyljet myös noista kaikenlaisista heittolajeista. Vaikka piti kyllä hieman itseä toppuutella, kun tahtoo aina innostua liikaa ekalla kerralla.
Loppuilta treenattiin sitten vieraitten kanssa aivonystyröitä pelaamalla Rummicuppia.

2 kommenttia:

  1. Onnea 1:40h alituksesta! Se on kyllä kova sana.

    Melkoinen sunnuntai. Ihan tuota lukiessa alko omissakin jäsenissä tuntuun, joten taidan itekki pitää tänään lepopäivän:)))

    VastaaPoista
  2. Kiitos😊No,onpa hyvä, että sain sinut lepoon. Perjantaista alkaen ehdit sitten liikkua ihan joka solulla. Onnea matkaan👍

    VastaaPoista