maanantai 11. toukokuuta 2015

KEVÄISTÄ

Ah, näitä ihania kevään tuoksuja. Varsinkin sateen jälkeen on niin happirikasta ulkoilmaa maailma pullollaan. Huomasin itsekin virittäytyneeni niin keväisiin väreihin. Samaa lehtivihreää, mitä avautuvissa koivun lehdissä oli myös minun asusteissa ja kaiken kruunasi tietenkin samaan sävyyn sattuneet kävelysauvat. Joten oli pakko ikuistaa.


Sauvakävelyn ja pyöräilyn merkeissä olen palautteluja tehnyt perjantai-illan Kokkola City Runin jäljiltä. Kävin siellä juoksemassa puolikkaan. Hieman oli jalat vielä edellis lauantain juoksusta kankeat, mutta ei vaivaksi asti. Sopivasti sattui kaatosade kuurojen väliin se meidän juoksu, joten eipä edes kastuttu. Ajaksi sain 1.38.46 ja sijoitus naisten puolikkaalla oli neljäs. Reilut 5 ja puoli minuuttia hävisin voittajalle. Tapahtumana todella mukava ja leppoisa. Kivaa oli, mutta reitti ei ollut paras mahdollinen juoksun kannalta. Paljon pientä pykälää ja mutkia, joten askelta joutui kovasti sovittelemaan. Ja viimeiselle kierroksella ehtivät juuri lähteä, tuntia myöhemmin matkaan saatetut, seiskan ja 14 km:n juoksijat että kävelijät edelle. Näitä joutui sitten koukkimaan koko viimeisen kierroksen eli 7 km. Välillä nurmikon kautta ohittaen ja välillä ajoradan puolelta kaartaen. Onneksi siellä ei mitään suurempia kompurointeja tainnut kellään tulla.
Nyt sitten alkavasta kesästä nauttien pitänee jatkaa treeniä kohti Tukholmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti