maanantai 9. helmikuuta 2015

KEVÄTTÄ ILMASSA

Varma kevään merkki on itsellä se, kun tulee mieleen Aurinkotervehdys. Tuo joogaliikkeistä koostuva pieni sarja, jota itse innostun kevään lähestyessä aamuisin tekemään siinä toivossa, että muuttuisin kissamaisen notkeaksi. Mutta niinhän siinä pakkaa käymään, että tuo liikesarja pääsee unohtumaan kuvioista jo paljon ennen kuin olen sellaisen notkeuden saavuttanut. Mutta nyt päätin taasen aloittaa. Koitanpa saada tähän videonpätkää, josta pääsette näkemään ainakin yhden version Aurinkotervehdyksestä. Niitä löytyy useampia vaikeusasteita, mutta mulle riittää tuo helpoin. Ja lisäksi se ei vie aikaa kovinkaan kauan, joten sen ehtii aamulla hyvin ennen töihin lähtöäkin tekemään.



Nyt pitäisi saada uusi sykemittari, kun mun Garmin tuli määränsä päähän ja herkesi toimimasta. Huonosti oon kyllä juoksulenkkiä tehnyt ja nyt vielä huonommin, kun on niin tottunut tuota kelloa seuraamaan ja nyt sitä ei ole ollut. Oonkin pari viime lenkkiä tehnyt juoksumatolla, kun ei ole voinut noita vauhteja ja matkoja seurailla. Ja juuri nyt, kun olin aloittanut jopa sykkeiden seurannan, niin tuo laite herkesi toimimasta. Ikää sillä onkin jo sen verran, että eipä taida korjuuksille kannattaa edes viedä vaan mahtaa olla parempi hankkia uudempaa.
Tuo mulla ollut malli on ollut aivan riittävä mulle, mutta eihän sitä enää mistään just tuollaista näyttänyt saavan. Mutta varmaan uudistettua versiota tuosta mallista löytyy, kun vaan osaa katsella. Taisi olla Forerunner 110 ja nyt tutkailin, että Forerunner 210 näytti melkoisen samanmoiselta kapistukselta ominaisuuksien puolesta.
Hiihtokilometrejä oon saanut viime viikollakin kuitenkin jonkin verran kasaan. Ja olinhan minä ihan hiihtokisoissakin viime keskiviikkona. Kipinän Hiihto Cup pyörähti käyntiin vapaan kisalla. 5 km oli matkana tuossa Karvoskylän valaistulla, mikä tiesi siinä kolmea kierrosta. Olihan siinä ihan hiihtämistä, kun tuota vapaata ei ole tullut kolmeen edelliseen talveen hiihdettyä, mutta pystyssä pysyin ja maaliin pääsin vaappuvin jaloin. Keli oli erittäin liukas ja ihan tuntui, että mihin väliin ehtis sauvoja maassa käyttämään. Sen verran on heikkoa tuo luistelutekniikka meikäläisellä, että rytmi meinaa seota väkisin., kun vauhtia tulee lisää. Mutta jospa se tästä talven mittaan vielä kehittyis. Paavolan Eveliina korjasi voiton naisten sarjassa, minä olin toinen ja Paanasen Rauni kolmas. Tulokset tuosta iltahiihdosta löytyvät Lakeuden Kipinän sivulta :)
Jospa huomisaamuna suuntais aamulenkille ja illalla ois sitten vuorossa Kipinä Cupin osakilpailu numero 2, perinteisen 5 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti