LAUANTAIEHTOOTA

Niin on saatu Onnin järjestämä Liikkumalla Uuteen Vuoteen (LUV) projekti liikuttua. Tuo tempaus toivottavasti tuo innokkaita liikkujia pitemmäksikin aikaa kuin vain viikoksi. Toki mielestäni olisi vielä parempi, jos se olisi kaksi viikkoa kestävä. Silloin siinä voisi jo jäädä jollekin vähemmän liikkuvalle pieni kipinä liikkumisesta. Mutta hyvä näinkin, sillä onhan se tilastojen pitäjälle kova homma pitää liikkumisista kirjaa, joten ymmärrän että viikko on ihan riittävä.
Itse sain ainakin tuon viikon aikana lisättyä hiihdon melko hyvin ohjelmaani. Ehdin sitä kyllä jo joulun aikaan aloitella, mutta nyt piti oikein asiasta tehden lähteä hiihtämään. Ja nyt se on jo sillä mallilla, että ei malttais oikein olla poiskaan eikä juuri juoksulenkkiä tehdä, kun on niin kiva hiihtää.

Eilispäivänä, kun pääsin aiemmin töistä suuntasin Pyssymäelle. Siellä oli latukone juuri avannut ladut ja baana kutsui innokasta hiihtäjää. Mutta sinne mäkiin minä meinasin kuolla; jalat hyytyi, kädet loppui ja keuhkot vinkui. Luisteluhiihto meni viimeisissä nousuissa jo ihan ankkamallille. Totesin, että näin vähillä hiihtokilometreillä Pyssymäki on mulle aivan liian rankka paikka. Pitää vielä treenata, että selviää niistä nousuista kunnialla läpi. Sinnittelin kuitenkin 14 km, mutta viimeiset kilsat hiihtelin lähes tasamaalla olevalla 1 km ladulla.

Olivat onneksi käynee ajamassa tuon Karvoskylän valaistunladunkin toissa päivänä. Mutta sen verran oli ehtinyt tuota lunta tulla parina päivänä, että tukkoonhan se latu oli menny. Niinpä läksin tänään aamupäivällä sitä avaamaan. Perinteisen latu auki vaikka väkisin.
Kyllä tuli lapsuus mieleen, kun jälleen lipsuvin suksin pungersin ylämäen latua auki ja yritin siirtää jalkojani vuorotahtiin eteenpäin täysin käsien varassa sauvoista roikkuen. Mutta nyt tänään aikuisena, ei ollut äitiä takapuolesta tuuppaamassa eikä estämässä taaksepäin liukumista. Nyt joutui selviämään yksin. Mutta eipä minun kauaa tarvinnut latua yksin auki lipsutella, kun sainkin jo seuraa kylän hiihtävästä ikämiehestä. Kun nyt olin pässyt makuun tuossa "ladun aukaisussa", niin kotiin palatessa päätinkin tehdä oikoladun peltojen poikki, ettei tarvitse tietä pitkin monoilla käveleskellä. Siinäpä sitä sitten hetki vierähtikin, kun ensimmäinen reittivalinta ei oikein mennyt nappiin. Kovin oli suuria ojia ja hankalaa ryteikköä välillä, niin jouduin valitsemaan uuden reitin. Nyt kun sen ladun vain sais pidettyä auki.
Huomenna aamupäivällä kyllä täytyy mennä jo juoksemaan. Toki on yhteislenkkipäivä, niin siitä ei malta olla pois.