sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

HELLEMARA

Nytpä on sitten juostuna heinäkuun maratonkin. Kipinä maraton kunnon helteessä +27 ja lähes tuulettomassa säässä juostuna koetteli voimavaroja. Valmistautuminen jäi puutteelliseksi, koska oli niin paljon touhua edeltävinä päivinä maraton järjestelyissä, ettei ehtinyt huolehtia itsestään. Perjantaina illan vain ehdin nestettä tankata, kun en muistanut sitä aiemmin aloittaa vaikka tiesin, että hellemara oli tulossa. Nukkumaan menokin tuona iltana meni puol yhteen ja sitten aamulla kello soi seitsemältä ylös. Aamupala kotona ja kylätalolle kisakansliaa järjestämään, että oltiin valmiina ottamaan kilpailijoita vastaan.

Kisakanslia hiljeni 20 minuuttia ennen lähtöä, jolloin lähdin valmistamaan itseni juoksuun. Onneksi tuossa helteessä ei juurikaan lämmittelyjä tarvinnut tehdä, niin hyvin ehdin lähtöön klo 12. Ensimmäinen kierros oli sellainen kuulostelu kierros, että miltä juoksu tuntuu. Toinen kierros hieman nopeampi. Puolikkaan väliaika multa jäi rekisteröimättä, mutta jonkun minuutin yli kaksi tuntia se oli. Kolmas kierros oli sitten juoksun nopein ja neljännellä kierroksella voimat alkoivat jo ehtyä. Juottopisteillä alkoi aikaa mennä enemmän, energiavarastojen täydentämiseen ja itsensä vilvoitteluun. Kauhalla vettä niskaan ja siinä ei sitten enää tullut huomioitua, että kengät kastuivat tuossa touhussa.  Pikku kramppeja tuli viimeisellä  kiekalla varpaisiin ja pohkeeseen. Näistä kuitenkin selvisin hieman juoksutyyliä muuttaen. Välillä ois tehnyt mieli jopa laittaa kävelyksi, mutta kujan päässä olevan juottopöydän porukka ei antanut siihen lupaa :) Niin selvisin maaliin saakka ja 4.06.13 tuli loppuajaksi. Mellevät rakot sain pariin varpaasee, mitkä varmaankin johtuivat kastuneista kengistä.

Yllättävän hyvin palauduin tuosta urakasta, sillä ei tullut mitään huonoa oloa eikä heikotustakaan jälkeen päin. Ja ongelmitta jaksoi vielä olla loppusiivouksessa ja kisapaikan purkamisessa mukana sekä illan päätteeksi kävin vielä testaamassa uudistetun Koskenperän lavan lattian. Jouti vain laittamaan jalkaan kumipohja balleriinat, koska ne vähiten painoivat rakkoisia varpaita. Mutta hyvin niillä pystyi tanssimaan niin jenkat kuin valssitkin.

Leila joutui tällä kertaa jättämään lenkin kesken kolmannella kierroksella, koska hälle tuli nestehukka. Siellä taisi olla kans takana huono valmistautuminen edellisinä päivinä, koska kiirusta oli hälläkin nuot edeltävät päivät olleet. Haapajärvellä oli lasten pesäpalloleiri ja siellä hän oli ollut noina helteisinä päivinä talkoissa. Joten voi olettaa. että että nesteet oli kehosta melko vähäisiksi menneet.

Onneksi tätä kuukautta on vielä jäljellä, niin ehtii Leilakin vielä jossain käydä heinäkuun maratonin juoksemassa. Itse suunnittelen seuraavaksi maratoniksi Kuusaata elokuun alkuun. Eli siihen olisi kolme viikkoa aikaa.

2 kommenttia:

  1. Vuosi tavoitteesi yli puolen välin. Onnittelut! 7/12, eikös niin. Itsellänikin oli HAAVEESSA juosta Kuusaalla. Se oli todellakin VAIN haave, sillä elimistö on vielä sekaisin 6d -suorituksesta. Muut osat voisivat jo mennä. Mielenkiintoista katsoa miten kauan tässä menee vai onko tämä pysyvä muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä vain, viisi maratonia vaille vuositavoitteen. Onneksi Kuusaalle on vielä aikaa, joten toivotaan, että sun elimistö ehtii siihen palautua ja nähtäis sinutkin pitkästä aikaa juoksutapahtumassa.

      Poista