lauantai 30. heinäkuuta 2016

KUUSAAN LÄMMÖSSÄ

Tästä päivästä näytti jo aamulla tulevan todella lämmin. Säätieto tosin lupaili niitä sadekuuroja tuonne Kuusaan  suunnalle. Mutta ilman pisaran pisaraa saatiin puolikas juosta. Tokikin sitten maratoonarit saivat sadettakin.
Eli matkaan  lähdettiin hellesäässä, joten päätin lähteä rauhallisesti alkukilometrit ja yrittää sitten pikku hiljaa hilata vauhtia paremmaksi. Tuossa  onnistuikin  melko hyvin. Alkuun lähdin noin 4.50 -4.55 vauheilla. Tokikin ensimmäinen kilometri alkukiihdytyksineen meni reilusti tuon alle. Kun oli juostu noin 7-8 km koetin hieman lisätä vauhtia ja niinpä alkoi ero kaventua N40 sarjan kärkeä kohti. Toiselle kierrokselle lähtiessä yritin vielä lisätä vauhtia ja siellä välillä km- vauhdit alkoi olla 4.45 luokkaa. Niinpä jossain vaiheessa sain tuon oman sarjan kärkinaisen kiinni. Hällä tuntui olevan ongelmaa selän kanssa ja yritin tsempata hälle vielä jaksamista ja sinniä loppukilsoille. Vauhdinjakoni onnistui täydellisesti tuohon säähän ja sain vielä kolmella viimeisellä kilsalla viimeisetkin mehut itsestäni irti. Loppuaika oli 1.39.50 ja sillä tosiaan tuli N40 sarjan voitto tänään.
Ruokailu kisapaikalla kuului osallistumismaksuun ja sehän maistui tuon juoksun päälle maukkaalle.
Sain kuviakin puhelimeeni, kun Vähäahon Onni oli valppaana kännykkänsä kanssa paikassa jos toisessakin. Laittelen niitä myös, kunhan saan ne tuolta "ulos" 😄

5 kommenttia:

  1. Hienon ajan juoksit kyllä vs. sää. Sulle taitaa nuo lämpimät kelit sopia :) Ja taas ykkössija! Onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Hyvin on mennyt teillä molemmilla,onnea! Ehkäpä yritän cooperia jossain vaiheessa on se niin mukavan hapokasta :) t.rauni

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Minähän oo tunnetusti vilunen ja tykkään kesäpäivien lämmöstä.Eipä tarvinnut eienkään arpoa, et mitä vaatetta panis päälle jotta tarkenis😄minä oon aina sanonutkin, et haikara oli kuskaamassa mua kaislahame-maihin, mut ote lipsahti kylmän Pohjolan kohdalla

    VastaaPoista
  4. Mihinhän se tuo aika nykyään menee/valuu???En oo varmaan vuoteen käyny täällä sun blogilla. Nytkin "vahingossa" eksyin tänne. Heinäkuun jutut luin. Menis varmaan koko yö jos kaikki alkais lukeen. Kyllä sulla on rautainen kunto. Voitosta voittoon matkasi käy. tolokuttomasti onnitteluja joka suorituksesta!Jotenkin pitäs meikäläisenki vihoviimein terästäytyä. Pitäs ens keväänä käyvä hakemassa tukholman kymmenen kerran osallistumismitali. Mutta säännöllinen treeni pitäs alottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Leila, Leila. Koitappas nyt terästäytyä myös juoksun suhteen. Energiaahan sinussa on vaikka muille jakaa, mutta yritäppäs mahduttaa lenkitkin johonkin väliin. Nimittäin Kuusaallakin sun maratonkaverit kyseli sinun perään; Et ootko lopettanut juoksemisen, kun ei sinua enää missään kisoissa näy. Sanoin, et tulee se vielä sieltä, kun ehtii :)Pitääkö meidän alkaa suunnitteleen taas jotain yhteistä "koitosta", et saadaan sinutkin liikkeelle ?? Kiitokset myös onnitteluista.

      Poista