SUKSILLA

Nyt on sitten päästy nauttimaan hiihtämisen riemuista. Perjantaina pakkanen lauhtui sellaista vauhtia, että oksat pois. Aamulla töihin lähtiessä mittari näytti vielä reilusti yli -20 astetta ja iltapäivällä kahden jälkeen oli enää -8 jäljellä. Pitihän sitä sitten mennä jo töistä suoraa Hiitolaan katsomaan, että millainen latu siellä on. No, eipä ollut ihan parhaimmasta päästä. Varsinkin se metsä osuuden lenkki oli vielä melko vähä luminen ja  purut/savet pinnassa. Siellä kuitenki pertsaa 12,5 km koitin hinkata menemään.

Lauantailta sitten hiihtolenkki jäikin tekemättä, kun oli äitini 91-vuotis syntymäpäivä ja siellä meni koko päivä "kahvilaa" pyörittäessä. Todella ihana päivä. Äidillenikin sattui kuntonsa puolesta hyvä päivä ja läheiset sukulaiset sekä ystävät piipahtivat häntä onnittelemassa. Saipa hän Ylivieskan seurakunnan edustajalta villasukatkin ja tämä lupasi tuoda ensi vuonna sitten uudet :) Heillä on tapana yli 90-vuotiaita muistaa joka vuosi ja nyt se viime vuosina on ollut nuot villasukat.

Kun tuo lauantain kuntoilu jäi vähäiseksi sisäsouduksi ennen saunaa, niin sitä on sitten tänä päivänä kutsunut tuo ihana ulkoilma liikkumaan. Yhteislenkille suunnistin Uikkoon, mutta jostain kumman syystä siellä ei ollut ketään. Ei kyllä tullut tarkistettua, että olinko edes oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Mulla oli vaan muistikuva, että lenkki olisi ollut Uikosta. Mutta, eipä siinä mitään, osaan kyllä juoksennella yksinkin, joten lähdin siitä sitten kierteleen keskustan laitamia ja vähän muuallekin. Mukava välillä käydä sellaisissa paikoissa, missä ei ole aikoihin tullut liikuttua. Mutta kyllä oli jalat raksaan tuntuiset. Päätin siellä niitä raahatessani, että nyt pitää saada se hieronta-aika kyllä varattua. Eihän näitä jalkoja kanna kukaan mukanaan. No, laahasin niitä kuitenkin 12 km ja arvelin, että se saa tällä kertaa riittää ja käyn illalla vielä hiihtämässä. Nimittäin kulkevat nuot jalat paremmin suksien päällä.
Ja Vähämäessä Karsikkaalla kävinkin sitten illan päälle 17,5 km hiihtämässä. Oikea lentokeli. Ihana paikka, juuri sopiva maasto meikälle. Ei suuria mäkiä, joita ei uskaltaisi laskea, mutta sopivasti loivaa ylämäkeä. Luistellen menin tällä kertaa ja samalla yritin hioa vähän tekniikkaakin. Wassua, Mogrenia ja kuokkaa piti kaikkia koittaa vääntää. Samalla mietein, että mitenkähän sitä on ensimmäiset luistelupotkut aikoinaan oppinut. Tulin siihen tulokseen, että varmaan lapsena lanatuilla teillä, joissa ei pystynyt vuorotahtia hiihtään kun sukset leves sivuille, niin siinähän sitä joutui "haaristeleen" ja potkiin sivusta. Siitä se varmaan lähti. Ja sitten myöhemmin opeteltiin perinteisen ladulla sitä ykspuoleista luistelupotkua. Oi, niitä aikoja.
Tuommoisissa mietteissä tänään näistä loisto olosuhteista nauttien ja tuulettaen Nivalan saavuttamaa hopeatilaa maakuntaviesteissä. Liitoa on ollut nivalalaisten suksissa tänään. Ei oltu nyt paikan päällä seuraamassa, mutta netistä seurattiin silmä tarkkana, miten siellä tilanteet kehittyy. Hyvin kehittyivät.