EM-kultamitalisti Kalevi Marjamaa |
Tiistai-iltana sain kokemuksia suotreenistä. Häkkilän Askon johdolla mentiin Linttinevan suolle, joka löytyy tuolta Vinnurvan lähettyviltä. Askon ja minun lisäksi mukana oli Tapio ja vanhin tyttäreni Sanna. Asko kertoi aluksi meille, että mitä olisi tarkoitus tehdä. Siinä kyllä meidän suut loksahteli vuorosiinsa auki ja aina vaan isommalle, kun kuultiin miten harjoitus tulis etenemään. Olisihan se jo lähtiessä pitänyt arvata, että helpolla ei tulla pääsemään, kun on kysymys valmentajasta joka on valmentanut mm. nyrkkeilyn Euroopan mestarin.
"Määräys" oli juosta sauvojen kanssa suon toiseen laitaan (n. 1,5 km) ja sama takaisin. Ja mulle vielä ekstraa se, että kun paluumatkalla Ako tulee vastaan, niin hän ottaa multa sauvat pois. Ja sitten mun pitää jatkaa juoksua loppumatka ilmana sauvoja. Voi, jestas. Tuntupa toivottomalta lähteä edes yrittämään moista. Mutta kun suolle oli kerta tultu, niin eihän sitä nyt sitten jätetty kokeilemattakaan.
Melkoista siksakkia poukkoilin siellä yrittäen kiertää kaikista märimmät paikat. Muutaman kerran imaisi saappaan niin syvälle, että vauhti pysähty kokonaan saapasta kiskoessa. Välillä oli kuivempaa upottavaa hötyä ja välillä sitten niin märkää että.
Vihdoin tuli suon reuna vastaan ja sai kääntyä takaisin. Juoksun tapaista liikettä sauvoilla työntäen pyrin tekemään, mutta kyllähän vauhti ei juurikaan ollut päätä huimaavaa. Askon kohdatessani hän otti multa sitten sauvat pois ja varmaan sellaisen reilun 500m jouduin vielä juoksemaan ilman sauvoja. Siinä meni sitten viimeset paukut. Mutta pahalla sisulla yritin kuitenkin loppuun asti juoksua tapailla. Jalat oli kyllä mulla ihan voimattomat tuon jälkeen, hengitys ois pelannut, mutta jalat vaan ei nousseet.
Selvisivät meidän seuralaisetkin reissusta, mutta kävelyksi he olivat joutuneet pistämään jo menomatkalla. Siellä oli taas vastaavasti hengitys ollut kovilla.
Hieno harjoitus, jonka jälkeen oli niin voimaton olo. Kummallista kyllä, niin jalat eivät tulleet kipeiksi vaikka kaikki voimat menikin.
Juhannusaattona pääsin myös Askon treeneihin mukaan. Edellytys oli, että aamu kahdeksalta piti olla Tuiskulan kentällä valmiina. Aholan Tuomas ja Asko olivat sopineet tuohon harjoitukset, joihin minut kutsuttiin mukaan. Tokihan olin pirteänä kuin peipponen tuona aamuna, koska harvoin tälläisen kutsun saa. Nuot harkat olikin sitten vetoharkat. Erilaisia vetoja tehtiin ja lopuksi vielä hieman hyppelyitä. Kotiläksyksi sain yhden hyppelyn, joka multa ei onnistunut millään. Väärä ajotus ja välihyppy väärään paikkaan. Olipa sekin hankala (nyt oon sitä harjoitellut niin, että pohkeet huutaa Hoosiannaa, mut ei se vieläkään mee täydellisesti)
Eilen Juhannuspäivänä sitten lähdin tekemään tuttavuutta tuonne ISR-reitille. Tuota sydänmaan reittiä en ole vielä yhtään kertaa käynyt. Nyt ajattelin, että polku olisi alustana hyvä noille mun kipeille jaloille. Siellä oli perhereitillä polkujuoksun harjoituskisat Vähäahon Onnin järjestämänä, joten ajattelin että yksin ei tarvi reittiä kiertää.
Juhannusaaton valvojaiset menivät niin aamutunneille, että puoli viiden aikaan menin vasta nukkumaan, joten en ihan kisan alkuun Pyssymäelle ehtinyt. Mutta klo 12 olin Vinnurvassa ja lähdin siitä polulle. Arvelin että sieltä lähtiessäni ehdin nähdä useampia juoksijoita. Olipas reitti alussa todella märkää ja mieteinkin, että josko tämä tällaista on koko matkan, niin palaan takaisin. Liukkaita puunrunkoja, jotka upposivat mutaan, kun niille astui. Pian reitti parani ja sehän muuttui ihan juostavaksi. Välillä sain kannustaa polkujuoksun kisailijoita ja napsein heistä kuvia. Nautein täysin rinnoin tuosta matkasta. Aivan ihana kokemus. Käki kukkui lähes taukoamatta ja kurjet soilla lauloivat. Tuoksut olivat parhaimmillaan aamuisen sateen jäljiltä. Eivätkä sääsketkään haitanneet, kun sain matkalla Nivalan Keijolta sääski-öljyä. Keijo oli ottamassa reitin yhtymäkohdassa kisan väliaikoja. Kiva oli pitkästä aikaa häntäkin nähdä ja vaihdella kuulumisia.
Reitti oli erittäin hyvin merkattu ja tällainen tottumaton metsässä kulkijakin siitä hyvin selviytyi. Pitihän se sitten vielä käydä Pyssymäellä asti, että sai koko perhereitin kierrettyä. Matkaa mulle tuli 11,6 km ja aikaa vietin metsässä reilun kaksi tuntia. Olipa mukava ja virkistävä reissu. Tässäpä kuvia matkan varrelta.
Hienoa! Kyllä tämä kaikki on ihanaa! Hienoa, että löysit viimein polulle. Se koukuttaa. :)
VastaaPoistaNiin se taitaa tehdä, sillä mietein tuossa jo seuraavaa lenkkiä sinne ;)
Poista