sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

ENNÄTYSTEN VIIKKO

No, nyt se on sitten vihdoin koittanut sekin päivä, että pääsin Cooperissa yli 2800 m. Viime kesänä se jäi vaivaiset 10 metriä vajaksi, mutta nyt keskiviikkona sain puristettua 2870 m. Eka kierros vaan lähti turhan reippaasti, joten eihän sitä kyytiä sitten kovin pitkään meikäläinen pystynyt pitämään. Ensi kuussa on sitten uusi yritys, jolloin pitäis koittaa saada 2900 m rikki.

Perjantaina töiden jälkeen ajelin Rovaniemelle tyttären asunnolle. Rovaniemi Maraton oli vuorossa lauantaina. Itse en aiemmin ole siellä mukana ollut, mutta nyt tälle vuodelle ilmoittauduin puolikkaalle. Puolikas starttasi klo 14 ihan pienessä tihkusateessa, joka kylläkin loppui kokonaan lähdön jälkeen. Tuulista oli jälleen ja asteita vain 11. Eli eipä nytkään mikään mun lempikeli. Reitti oli tosi kiva ja kaunis. Suurempia mäkejäkään ei ollut, sellaista pikku nousua matkalla. Lopuksi kylläkin oli ennen maalilaskettelua sellainen lyhyt, mutta sen verran jyrkkä nousu, että yökkää pakkasi pukkaamaan. Nimittäin siinä huomasin, että taidan sittenkin ehtiä omaan enkkaan, jos vaan jaksan tuon nousun vetää kohtuudella... Tuo rypistys toi loppuajaksi 1.36.45 (netto) Ja sain siirrettyä enkkani uudelle minuuttiluvulle.

Tänään sitten ajelin Rovaniemeltä kotiin. Voi kun olisi ollut edes huominen päivä vielä vapaata, niin olisin jäänyt sinne nauttimaan valoisista öistä ja lämmenneestä säästä pikkuisen pidempään. Mutta ehdinpä tänään sitten yhteislenkin vetovuorolle ihan kohtuudella. Kotiin päästyä ehdin hörpäistä kahvikupillisen ja vaihtaa lenkkikamppeet päälle ja sitten jo mentiin ponihäntä suorana kohti lähtöpistettä. Kevyttä hölkyttelyä 16 km mukavassa seurassa.

4 kommenttia:

  1. Onnea Mervi. Alat oleen hyvässä iskussa. Allekirjoittanut ei uskaltais enää samalle viivalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Top, top, sinä käyt sitten taas juokseen puolikkalla Kankaanpäässä jonkun huippuajan tuosta vaan rennosti. Niinhän se on mennyt ennekin :)

      Poista
  2. Hienoa, Mervi! Täällähän on aivan eri meininki - "tappamisen" meininki. :0 Alkaa harjoittelu (poppaukon vinkein) tuottaa tulosta. Nää on huippujuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko se suo? Ja ne löytyneet polut? Vaikka en viel oo käyny ku kerran kummassakin. Täytynee käydä useammin, jos ne noin paljon auttaa :)

      Poista