sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

AURINGONPAISTETTA

Aurinkoa on onneksi riittänyt monta päivää ja vieläpä tämän viikonlopunkin saimme nauttia tuosta niin ihanaisesta keltaisesta pallukasta, joka lämpöään jo meille jakaa. Mukavasti on ollut kuitenkin yöpakkasia, joten on onneksi noita kestohankiakin riittänyt. Niitä tuli viikolla hiihdettyä muutamana aamuna ja sitten hiihtorintamalla tapahtui perjantai-iltana.
Nimittäin silloin oli Kipinä Cupin viimeinen kisa eli ns. takaa-ajo eli noitten aikaisempien tulosten perusteella oli laskettu meille hiihtäjille taulukon mukaiset pisteet ja sitten paremmuus järjestyksessä lähdettiin noin 10 sekunnin välein matkaan. Naisten puolella ensimmäisenä lähti Eveliina ja minä toisena, Rauni kolmantena ja sitten Leila. Hiihtotyyli oli vapaa, kierroksia kaksi ja latu todella jäinen. Sauvaongelmat jatkuivat, sillä huomasin kun lähdin autolta hiihteleen, että sauvastani puutui "pidin" , joka estää käsihihnaa liukumasta. Mutta "Pahkaperän isäntä" näppäränä miehenä tekaisi puusta siihen pitimen :)
Välineurheilua parhaimmillaan.

Niin sitä sitten jokainen pääsi vuorollaan matkaan. Latu oli niin pelottavan jäinen, että enhän minä uskaltanut juurikaan luistella, kun kokoajan pelotti että kaatuu ja loukkaa tuota huonon polven vielä lisää. Niin tasatyöntö hommiksihan se meni. Hiitolassa on onneksi niin helppo maasto, että tasatyöntö onnistui meikäläiseltäkin melkein koko matkan. Ainut oli pikku mäen nyppylä, jossa täytyi mennä luistellen. Suksen kantit ei pitäneet ja jalat liukui aina vaan leveämmälle, kuin Bambi olisi ollut liukkaalla jäällä. Ekan kierroksen loppupuolella loivassa nousussa sain sitten Eveliinan ohitettua, kun hän luisteli niin itse pääsin hyvin vapaata latua työntämällä ohi. Ja pystyssä pysyin koko loppumatkankin, joten Cupin voitto tuli siten minulle. Eveliina tuli toisena maaliin, Raunin ja Leilan järjestys pysyi muuttumattomana. Miesten puolella nähtiin sitten ihan loppukirikamppailuakin.

Lauantaina sitten lähdin nauttimaan hienosta säästä Aurinkoladulle, kun olin kuullut että sitä oli viel viime viikolla ajettu. Olihan siellä jo latu pettänyt monin paikoin, mutta pystyi sen kokolailla hiihtämään. Innostuinkin lämpimien mehujen siivittämänä hiihteleen siellä sen verran, että sain reilun kolmikymppisen täyteen.
Tänään oli sitten vuorossa yhteislenkki ja pitempi sellainen. Hilkan kanssa lähdettiin tästä meiltä juoksemaan Oksavan koululle, josta yhteinen lähtö oli tällä kertaa. Koko porukalla juostiin noin 15 km ja minä sitten Hilkan kanssa vielä takaisin meille. Saatiin siitä 28 km lenkki aikaiseksi.
Illan suussa alkoi vielä houkuttaa tuo Aurinkolatu. Pikkuisen on sellainen tunne, että siellä ei enää ensi viikonloppuna pysty hiihtään, joten oli PAKKO lähteä vielä tämän talven "jäähyväislenkille" sinne.
Vähän meni myöhäiseksi lähtö, kun Pyssymäeltä starttasin, niin klo oli jo jonkin verran yli puoli kuusi. Vauhdikkaasti piti hiihdellä, jottei kovin pimeä ehtisi tulla. Eipä siellä muita hiihtäjiä enää ollutkaan. Pyssymäelläkään ei ollut auton autoa parkissa. Olihan se jo melkoisen hämärä kun palasin takaisin, mutta reissu meni hyvin eikä talviunilta heränneitä karhujakaan näkynyt.

Niin ja nyt oon sitte ilmoittanut itseni Tukholman Maratonille. Meinasi jäädä kokonaan ilmo laittamatta, kun Tapio ei pysty juoksemaan polvivaivan vuoksi niin en sitten ollut minäkään ajatellut muuta kuin lähteväni katsomaan. Mutta meidän tuttava pariskunta, Ritva ja Raimo, alkoivat muistutteleen, että viime vuonna oltiin luvattu lähteä porukalla juoksemaan. Ja niinhän se oli sovittukin, joten enhän minä voinut olla porukan petturi. Varsinkaan kun mulla ei tällä hetkellä ole mitään juoksua estäviä vaivoja. Eihän se minun juoksemista estä, jos Tapion polvi on kipee. Joten se on nyt sitten tähtäin sinne. Pikkuisen menee alkuperäiset juoksutapahtuma suunnitelmat uusiksi. Täytyy niitä miettiä paremmalla aikaa.


Vinnurvan jäällä alkaa olla vettä.


Siitä se latu menee.


Oiskohan latukonekin hieman uppuroinut?


Oli viel näinkin hyvää keliä.


Sinne se aurinko häipyi suon taakse.


Aurinkoladun huumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti