sunnuntai 14. joulukuuta 2014

JOULUA ODOTELLESSA

Tämä viikko on mennyt sitten vähillä liikkumisilla sillä alkaa olla jo tuota Joulun laittamista monellakin tapaa. Maanantaina muutaman kilometrin kävelyt tyttären koirien kanssa oli sopivaa palauttelua itsenäisyyspäivän maratonilta. Tiistaina kevyesti kuntosalilla vain keskivartalotreeniä. Keskiviikkona työpaikan jouluateriasta ähkyssä vielä illallakin, joten siihenkin myöhäisiltaan kuntosalilla treenaten ainoastaan yläkroppaa. No, torstaina sain sitten itseni jo ulkoilemaan ja tein kävely-/juoksulenkin testaillen samalla uutta otsalamppuani. Se oli kyllä kirkas ja kevyt, mutta ainoana huonona puolena oli se että siinä ei pystynyt säätämään lampun kulmaa. Normaali juoksuasennossa valokeila osui hieman liian kauaksi, joten säätö täytyi tehdä omalla pään liikkeellä ;) Perjantai ja lauantai meni äidille ja itselle joulupipareita ym. leipoessa. Lauantai-illalle saunalenkki 8 km reippaampaa juoksua. Ja tää sunnuntai menikin sitten äidin luona ja kaupoilla sekä ikkunoille jouluvaloja rustaillessa.
Oon niin ihastunut noihin paperisiin tähtiin. Olohuone sai nyt paperitähdet, kun rottinkitähdet alkoivat jo temppuileen vanhuuttaan. Led-lamput niihin laitoin, etteivät kuumenisi liikaa. Kauniilta näyttävät ja heti tuli joulumieli. Pitänee kohta rustata tuo kuusikin valmiiksi Joulua odotteleen. Sukkapuikkoja oon kans heiluttanut joka välissä ja sehän tuntuu hartioissa. Venyttelyllä mennään nyt ja sitten Joulun jälkeen hoidetaan. Onneksi on kavereissa paraikaakin hieronta oppiin suuntautuneita, niin päästään tekeen yhteistyö-avunantoa. Että, Rauni, minä oikein jumitan itseni, jotta sulla on sitten työmaata, millä treenata :)
Tulevan viikon suunnitelmissa aamulenkit tiistai ja torstai aamuille puol kuus. Ja jos tuota lunta tulis pikkuisen enemmän, niin sittenhän sitä pääsis jo ladullekkin.

Lämpöistä Joulun odotusta!


2 kommenttia:

  1. :D Oon huomannut pienen sisäisen kiduttajan itsessäni että oikeen hykertelen jos sattuu kivaan jumipaikkan osumaan.että ihan rauhassa tikuttele että löytyy työmaata :D

    VastaaPoista
  2. Juu, aloitinkin tänään virkkaamaan mattoa ontelokuteesta isolla 8 numeron koukulla, että kyllä on varmasti kunnon jumit ennen ku tuo painava matto on pyöritelty valmiiksi :)

    VastaaPoista