TÖIHIN, TÖIHIN

Joulun jälkeinen lomaviikko pidetty ja päivä jo töissä oltu. Nopsaan viikko meni, eipä ehtinyt kaikkea tehdä, mitä oli ajatellut. Uusi vuosi vastaan otettu Kärsämäen Katajalla tanssien. Tästä se lähtee uuden vuoden valloitus ja pakkasten kanssa taisteleminen.
Sen verran eilen sain jo esimakua pakkasesta, kun kävin iltalenkin juokseen pimeässä ja pakastuvassa illassa. Kukkopuhdon peilikirkkaalla tiellä juoksentelin nastakengät rapisten vain otsalampun valokeila ja läheisten talojen valot apunani. Koiria tuntui haukkuvan siellä sun täällä, välillä haukunta kuului lähempänä ja välillä kauempana. Yht´ äkkiä minusta tuntui, että takaani kuului jäiseen tiehen painuvien kynsien rapina. Ja sekös minut sai suorastaan kauhusta kankeaksi, en päätäni uskaltanut kääntää vaan kuuntelin ja kuuntelin, että kynnen rapinaa se on. Samalla tuntui jotain tökkimistä oikeaan pohkeeseeni ja kuinka kengän kannat kopsahtelivat jotain vasten. Mielessä pyöri, että kohta mua joku elukka purasee pohkeesta. Yritin soperrella sille jotain "top, top" ja sinne päin sanoja, mutta en uskaltanut pysähtyäkään. Sitten sain pääni käännettyä oikean olkani yli ja otsalampun valo varmaan säikäytti tai jopa häikäistytti seuralaiseni. Siihen se jäi paikoilleen seisomaan, semmoinen hieman ajokoiraa pienempi koiru.
Pian olinkin Kukkopuhdon viimeisten talojen kohdalla, josta olin ajatellut kääntyä takaisin. Mietein siinä kyllä, että miten uskallan takaisin juosta, jos se koira on edelleen siellä mun pohkeita himoitsemassa. Mutta en kyllä uskaltanut jatkaa matkaakaan toista kautta, joka olisi vienyt useita kilometrejä asumattoman tien kautta.  Sen verran säikähdin tuota koiraa, että minustahan alkoi tuntumaan, että seuraava vastaantulija siellä olisi varmaan susi. Pakko oli kääntyä takaisin.
Ja totta kait se koira oli siellä jossain pimeässä mua odottelemassa. Sama toistui, kuono kiinni pohkeessa mentiin ja minä sopertelin sille jotain vallan herttaisia sanoja vaikka mielessäni ajattelin ihan toista.
No jättihän se minut sitten rauhaan, kun oli hetken mua seurannut. Silloin arvelin, että tänne perälle en mahda ainakaan pimeään aikaan tulla. Kiertelin sitten muita reittejä niin, että sain 17 km lenkin aikaiseksi. Sumua ilmaantui ja pakkanen kiristyi sen verran, että olin ihan huurteessa kun pääsin kotiin.

Kärkkäisen alemyynistä löysin viikolla muuten sellaisen heijastavamman takin, josta taisin jo viime talvena haaveilla. Väritys ei kylläkään ollut juuri sellainen, kuin olin suunnitellut. Musta perusväriltään, joten olisi voinut olla värikkäämpikin. Mutta sehän ei haitannut, kun puoleen hintaan sain. Ja tarkoitushan on kuitenkin näkyä tuolla tien päällä. Kaksi tuollaista takkia oli enää tarjolla, koot M ja L. M-koko oli ihan kuin minua siellä odottamassa, koska olin ajatellut numeron isompaa takkia kuin normaali kokoni on. Tuo onkin nyt juuri sopiva talvivarustuksen päälle ja riittävän ohut siihen. Hyvin heijastaa ja kun nuot heijastavat osat ovat tuolla hihoissakin eivätkä vain vartalo-osassa, niin käsien liike saa heijastamisen vielä paremmin näkyväksi. Huomasi kyllä tuolla tiellä juostessa, että taitaa tulla paremmin huomatuksi, kun jopa takaa tulevat autotkin saattoivat vaihtaa lyhyille valoille.

Tästä kuvasta huomaa, että heijastaa se tuo takki melko hyvin