sunnuntai 9. marraskuuta 2014

MUISTOJA

Ehdinpäs minä käydä hiihtämässä näillä ensilumilla. Perjantaina heti töiden jälkeen tein tuohon pellolle sen oman ladun ja siinä pertsaa n. 7 km sain aikaiseksi taaplata. Lauantai menikin sitten äidin luona Ylivieskassa siivoillessa.
Tänään oli aamulenkki vuorossa, vajaa 10 km kevyttä hölkkää ja heti sen päälle lähdin tuonne ajetulle ladulle kokeilemaan kestäiskö tuo mun leikaattu polvi jo tänä talvena luisteluhiihtoa. Mutta siinähän kävi huonosti. Kun pääsin sinne ladun varteen ja sain sukset jalkaan niin huomasin, että mun toinen sauva on rikki. Korjausyrityksistä huolimatta en saanut siihen käsihihnaa laitettua, kun siitä puuttui yksi pieni osa. Ei sitä osaa löytynyt autosta, eikä mistään siitä pihaltakaan, joten pikkuisen harmissani jouduin lähtemään takaisin kotiin. Tuosta harmistuneena päätin sitten kokeilla onneani kuntosalin suhteen ja siinä onnisti paremmin. Jalkatreeni tuli tehtyä melkoisen tehokkaasti. Sitten saunanlämpöihin nauttimaan hyvästä liikunnan tuottamasta olosta.

Eiliseltä Ylivieskan reissulta toin itselleni hieman ajankulua ja lukemista. Nimittäin kesällä hukkuneen Keijo veljeni kaapin kätköistä löytyy paljon mielenkiintoisia leike- sekä harjoituspäiväkirjoja. Aiemmin en ole noita leikekirjoja katsellut, mutta joskus Keijon vielä eläessä, ollaan kyllä hänen harjoituspäiväkirjoja luettu yhdessäkin. Toin nyt itselleni yhden niistä monista leikekirjoista selailtavaksi. Ja voi, miten sen kanssa aika hurahtaa. Eilen illalla nukkumaan mennessä sitä selailin ja tänään istuin nenä kiinni siinä monta tuntia.
Tuossa kirjassa oli lehtileikkeleitä hiihto- ja juoksukisoista talvelta 1976 kesään 1985. Eka sivun kisat olivat kansalliset hiihdot Nivalassa Aittoperällä ja viimeisen lehden leikkele oli Ylivieskan Vähäkangas-hölkästä. Paljon mahtui noiden sivujen väliin sellaisia kisoja, joista itselläni ei ollut minkäänlaista muistikuvaa. Mutta monta muistoakin tuli vastaan. Esimerkiksi muistan yhdet hiihdon Sm-kisat, joissa Keijo oli hiihtämässä ja sitä kuunneltiin porukalla kotona radiosta (meillä kun ei ollut televisiota tuolloin). Itse olin silloin vielä melko nuori. Kyllä oli jännittävää. Paavo Noponen vieläpä selostamassa. Matka oli muistaakseni 30 tai 50km ja loppujen lopuksi Keijo sijoittui kuudenneksi vai olisiko ollut kahdeksanneksi. Ei mennyt kauaakaan lopullisten tulosten tultua, kun pari Ylivieskan Kuulan miestä tuli tuomaan isälle ja äidille onnittelukukkia. En muista minä vuonna tuo olisi ollut, että sattuiko sitä tuohon leikekirjaan.
Tulipa niin ikävä tuota velipoikaani viikolla ensilumen sataessa ja nyt ikävä vielä lisääntyi noita juttuja lukiessa. Mutta onpahan muistoja kuitenkin olemassa.


Hituran maastoissa.
Tuolloin luisteluhiihto alkoi tulla mukaan kuvioihin.


Usein viestialoittajana.
SM 15 km ja 5 sija.
Vähäkangas-hölkkä 1985.
Juoksuja vaihteeksi.

1 kommentti: