maanantai 10. helmikuuta 2014

LAISKOTTELUA

Melkoista laiskottelua on ollut muutamana päivänä. Lauantai aamuna ei innostanut hiihtämään lähtö, kun oli plussakeli ja lumisade sekä lisäksi nivuset kipeänä ensimmäisestä hiihtokerrasta johtuen. Niinpä harjoittelu kallistui kevyeen kuntosalitreeniin.
Sunnuntaina sitten olin virkeämpi ja suunnistin Kipinän yhteislenkille Uikkoon. Jouduin heittämään yksin alle jo reilun vitosen, jotta ehtisin olympialaisten hiihtoja katsomaan. Tämä taisi olla minun onneni ;) Sillä juoksuseura oli niin kovaa (Lasse ja Keijo), etten heidän matkassa olisi pitkää lenkkiä jaksanut juostakkaan. Heidän sellainen pikä kevyt lenkki vastaa mun  reipasta/kovavauhtista menoa. Miehet suunnitteli noin 19 km lenkkiä ja mulla oli päivän tavoite juosta noin 15 km. Eli kun lähdettiin porukalla liikkeelle mulla oli vielä vajaa kymppi juostavana. Lähdettiin Ahteelle päin ja sieltä Pajuperälle jatkaen Siljamaan suuntaan. Sellaiset 4 km juoksin heidän matkassa ja sitten erkanin takaisin keskustaa kohti miesten jatkaessa Niskakankaalle. Kiersin takaisin Kissametsän kautta ja sitten pikku lenkki vielä Uikolta K-kaupan suuntaan. Siitäpä mulle sitten tulikin 15 km täyteen ja olin tosi tyytyväinen lenkkiin.
Alku lenkki oli mulle hyvää verryttelyä, niin oli lihakset lämpimänä lähteä miesten kyytiin. Mokomat juoksivat kevyesti rupatellen 5min km-vauhtia lumisista ja jäisistä teistä piittaamatta. Oli kyllä tosi kiva juosta hyvässä seurassa, kevyt askelisten miesten kanssa. Niinpä sain hyvän vauhdin päälle loppulenkin ajaksikkin. Vaikka kyllähän mun km-vauhti tippui heti 20-30 sek, kun heistä erkanin. Eipä sitä tuu yksin noita reippaampia paljon juostua.
Tänään sitten niin maan perusteellisesti laiskotti, että en edes jumppaan jaksanut lähteä. Vaan sohva ja olympialaiset kutsuivat jälleen. Pientä flunssan poikasta edelleen vastustan. Karmoliittan Munkin Yrttitippoja kurkkua kohti, niin kyllä se siitä. Ja eikun nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti