lauantai 22. helmikuuta 2014

JUOKSUN ILO

Tänään tunsin juoksun iloa, kun pääsin Naisporukan kanssa juoksulenkille. Meillä oli tämän kuun yhteistapaaminen Päivikin luona ja käytiin juokseen  "Kiekon lenkki". Alun perin meillä oli tarkoitus mennä lumikenkäilemään tällä kertaa, mutta tämä talvi on ollut niin merkillinen etteihän se onnistunut. Joten muutettiin se jo hyvissä ajoin juoksulenkiksi. Matkaa tuli reilut 7 km ja se oli juuri sopivasti meikäläiselle, joka nyt on vielä toipilas. Tauti otti niin koville, etten ole käynyt ulkona juoksulenkillä kuin eilen 5 km ennen Kipinän jumppaa. Juoksun päälle Päivikki tarjosi meille proteiinipitoisen smoothien ja kahvit. Kyllä maistui ihanalle. Katsottiin sitten porukalla vielä vähän jalkaanalyysia ja mietittiin millaista tukea itse kunkin kenkäänsä kannattisi ajatella tai olla ajattelematta. Vähän ainakin saatiin osviittaa siitä millaisen jalan omistaa, onko korkea vai matala jalkaholvi vaiko peräti normi.
Kyllä hieman hirvittää, kun tuli vajaa kaks viikkoa taukoa juoksemiseen. Niinhän tuo on hengitys tukkoisen oloista ja jalat raskaat. Ja viikon päästä pitäis olla jo juostuna se hallimaraton. Ei oikein ole uskaltanut vielä ajatusta päästää sinne, ilmoittauduttu kuitenkin on. 
Jos nyt kuitenkin sitä vähän ajattelis, niin 105 ja puoli kierrosta tuntuu pahalta kiertää 400 m rataa. Alusta on Mondo, että sitäkin hieman pitäis miettiä mitkä lenkkarit tuolle alustalle ois sopivat. Äkkiseltään ajattelis, että ei tarttis olla kovin iskunvaimennetut. Voihan jalat kyllä tuota alustaa vieroksua ja tulla kovasti kipeiksi. Täytynee kysyä neuvoa kokeneemmalta hallijuoksijalta Onnilta :)
Se hyvä puoli tuossa juoksussa on, että siellä ei ole kylmä eikä tuule. Jos nyt jotain positiivista etsii. Lämpötila on siinä +18-20 astetta. Tällaisin miettein tänään.

2 kommenttia:

  1. "Täytynee kysyä neuvoa kokeneemmalta hallijuoksijalta Onnilta :)"... heh,heh... Mondojakin on monenlaisia, ja ikäisiä. Esim. Espoossa oli mielestäni paljon kovempi alusta kuin Joensuussa, vaikka molemmat oli mondoja. Usein ratkaisevaa on myös, minkä alustan päälle mondo on tehty. On se mondo kuitenkin aina hellävaraisempi kuin esim. muutama pv sitten olleet jääalustakelit. Maratonvauhdeissa normaali juoksukengillä (ei piikkareilla :) ) ei pitäisi jalkojen kanssa tulla ongelmia, jollei niitä ole jo valmiiksi. Suurin paine tietysti akilleksilla alustan puolesta. Ainakin mulla on ollut asfalttimarojen jälkeen paikat kipeemmät kuin hallissa juoksemisesta. Riippuu niin paljon vauhista. :) Eli otappa tästäkin selvää. Perus juoksukengät, joissa vaimennusta -> Ilman ongelmia. Kevyesti vaimennetuilla kilpakengillä pikku riski, mutta parempi aika :=)) komsii-komsaa. Hyviä valmisteluja!!!

    VastaaPoista
  2. Tulihan se vastaus sieltä:) Eli minäpä tuolla perusteella valitsen mun kesäjuoksukengät, joilla teen pitkät lenkit ja niistä löytyy hyvin iskunvaimennustakin. Kun ajallahan ei tässä vaiheessa mulle ole niin suurta merkitystä. Pääasia olisi päästä kunnialla läpi ja mieluusti vähin jalkaongelmin, että pystyy sitten taas ensi kuussa juokseen seuraavan maran.

    VastaaPoista